Those of you who have followed my blog and/or my works for a while now might have noticed that I’m not a huge fan of linework. Nor do I usually like them aesthetically speaking, but when it comes to actually doing them myself — impossible. Nevertheless I had to try, if only for the delusion that I might pull it off, be quicker and get a nice (different) look.

You can probably guess how this went down, but here it is in a step by step account:

Part 1. Sketching, or the first mistake.
“Can’t be bothered to find refs. I’ll just draw something. After all I know how to draw stuff!”

Yup, so do I indeed. I don’t think that blob has ever even seen a Finnhorse. As good news: it did take only half a night to produce this and a whopping amount of pained sighs.

Part 2. Lines, or that second thing that went wrong.
“Yeah, I’ll do these as vectors! Brilliant! At least I’m good at vectoring!”
Managed to draw the line of the horse’s buttocks and the top line of the tail before realising my hand shakes like I was suffering from coffee withdrawals.

“Oops, maybe I’m not actually that good. Maybe I need another tool… What’s this… Looks nice, let’s use that one.”

I must state for the record that I have never ever laughed as much while painting as I did during this lining. My hand is unbelievably unaccustomed at drawing clean lines, I can’t use any tool and to top that my OS didn’t recognise using the tablet’s pen as user being active so the screen saver kept flicking on constantly.

The finished product is absolutely thoroughly gorgeous. What else can it be with sketching as fabulous as I had! From the tail one might be able to deduce that I have drawn an Arab or two in my time. And that cleaning up… The what now?

Part 3. Colouring, or logically speaking the next thing going wrong.
After finishing my beautiful lineart there was no other option than to colour it somehow. The best way is to choose a tool you have never even heard of before and select totally random settings. “It will work!” Next, choose a colour you never manage to get right for the horse. Make it with totally random colours that clash.

Please note the incredible background design.

Well, it’s fun to have fun. Once in a while.

I had the flu this week and thus had a tiny amount of time for art stuff. Which was kinda nice because I really had the inclination to be productive.

Until the realization that nothing works.

I started with fiddling some long overdue commissions. Veeery slow fiddling and faffing about and nothing really happened. On the contrary, everything went from bad to worse. An example above. I cannot fathom why on earth it’s so damn difficult to get colours and brushes to work as you’d like when working digitally. Why on earth palominos never ever agree to be even remotely palomino-y?! Ack, feel like throwing up because nothing’s working. If I could, I wouldn’t do these things.

The other thing on this week’s to do was pieces for an upcoming show. Well, actually either finish those WIPs or choose works from the already finished ones. Why on earth isn’t there any worth looking at?

Difficult, utterly difficult. It’s unreasonably annoying that I have all this need and wanting to paint but nothing’s going anywhere. Nothing’s working the way I’d like it to work and I never manage to try out anything new. Everything I do just slides into the same old rut and run into the same old problems.

Sometimes painting and doing it alone really drive me up the wall. Instruction and feedback is crucial for improvement.

• how great it is to paint
• how I’ve had about fifteen minutes to paint
• how I love colours.

Active WIPs include at least this grey pony. It’s fun to paint something soft and blended for a change.

Other WIPS include failed watercolour paintings and plans for bigger paintings. I really miss painting (well, mostly succeeding) with oils.

In other news, I’ve reserved an exhibition slot for this Summer. Have no clue what I’m going to show, but really a lot very much want it to be something colourful.

Longer and more interesting updates in the future, I sincerely hope.

Nyt kuitenkin on postattavaa! Olen viime viikon lomaillut ja stressannut syksystä. Tuntuu jotenkin siltä, että olisi ollut kaikki jutut ihan ‘holdilla’, mutta ehkä se taas tästä. Jotain olen jopa maalaillut… (30 day challengekin loppu, katsotaan koska saan ne postattua! Ei voi olla ihan näin vaikeaa tallennella niitä web-käyttöön…)

Tämä on se vanha shettis muokattuna issikaksi… Ja oriksi.

Ruunihallakko islanninhevonen. Koin kauheasti ongelmia, mutta valmis mikä valmis.

Näiden lisäksi olen hieman tökkinyt muutamaa muuta eteenpäin — ja niistäkin moni issikoita. (Kyllä, tämä on kaikki, mitä nyt irtoaa KK-postauksesta!)

Tällainen voikko islanninhevonen. Katsotaan, mitä taustasta vielä tulee. (Walkkis seuraa perästä.)

Mitähän muuta?

Huomasin joskus viime kuussa, että tilauslistalleni mahtuu vain 2-3 joulutilausta tänä vuonna. Ja sekin menee tiukalle. Kannattaa siis ottaa yhteyttä, jos sellaiset kiinnostaa… (Hyvin pieni ja vaatimaton vihjaus. ^^)

Olen kovasti miettinyt vuosinäyttelyn töitä sekä sitä, mitä oikeasti haluaisin maalata. Siis mitä tehdä ns. omiksi töikseni. Haluaisin osata maisemia, mutta haluaisin tehdä myös ihmisiä… Joka tapauksessa luen vain vanhoja taidelehtiä ja haaveilen kateellisena jonkinlaisesta taidosta.

Lisäksi olen pohtinut kuvakirjan tekemistä. En vain osaa löytää sitä yhtä ja ainoaa tyyliä, jolla lähtisin toteuttamaan. Olen taas hyvin inspiroitunut kuvakirjoista, katsotaan, saanko itse mitään aikaan.

Blogiin olisi useampikin juttu kirjoitettuna, mutta artikkelikuvien aikaansaaminen tuntuu aika ylivoimaiselta tehtävältä. Kauhulla katselen joitakin tekstejä, joissa puhutaan huhtikuun asioista, enkä vieläkään ole saanut niille kuvia! No, onhan ne ehkä sitten huvittavalla tavalla vintagea kun saan joskus julkaistua.

Ajattelin pikapuoliin laittaa pystyyn myös rintanappiprojektin. Olen ihan hullaantunut! Niitä olisi niin kiva tehdä. Alustavasti ajattelin arvontaa, jossa pyydän ehdotuksia tehtävistä roduista/väreistä ja jossa sitten arvon muutaman ilmaisen ehdotetun kappaleen. Katsotaan koska ehdin sinne saakka.

Voi kun on niin paljon kaikkea mitä haluaisi tehdä ja osata, mutta niin hirveän vähän aikaa!

Mutta ehkä nyt on palattu syksyyn ja säännöllisiin postauksiin. Sunnuntaihin!

Softa: Paint Tool SAI.

1. vaihe:
Airbrushilla (simple circle, ei tekstuuria, density 67, edge hardness 67, hard-soft 100, suhteellisen pieni koko [6?]) luonnos.

2. vaihe:
Ensin tavallisella Paintbucket-työkalulla violetinharmaa taustaväri. (Väriä näkyy puhtaana alakuvassa hevosen niskan/kaulan kohdalla.)
Siirrytään käyttämään Acrylic-sivellintä. Simple circle, paper texture (n. 40-60%), pressure density. Muut asetukset muuttuvat hieman, pääosin n. 30% blending, 30% dilution, 50% persistence, hard-soft suuri.
Hevosen väreinä keskisävyt, oranssi ja sininen harmahtavana.
Taustalle värejä “miu mau mukka”, eli suhteellisen satunnaisesti kaikkea mikä näyttää edes etäisesti kivalta: en kiinnitä juuri huomiota yhteensopivuuteen tai sen sellaiseen tässä vaiheessa. Värien levitysperiaatteena on, että ensin suhteellisen neutraalit keskisävyt (taivaassa oranssit, sinertävät; ruohossa pastellivihreä), sitten tummempia (taivaassa violetti, ruohossa keskivihreä) ja lopuksi vaaleimmat (taivaassa lähes valkoinen sininen ja ruohossa kellertävää vihreää muutama veto).

(Ja maalatessa kannattaa aina muistaa hyvä musiikki tai hyvä katsottava! Tässä paras kaikista, The West Wing.)

3. vaihe:
Jatketaan  Acrylics-siveltimellä. Hieman vaihtelua asetuksissa, mutta ei mitään kovin merkittävää. Väreissä lisätään erityisesti tummimpia sävyjä ja jo vähän vaaleimpia yksityiskohtia (harja kaulan alla: lähinnä siis kohdat, jotka ovat reunoilla, eivätkä enää sekoitu muuhun). Aloitan tavallisesti tekemällä tumminta osaa ensin ja sitten lisään sen reunalle aina vaalempaa. Näin värit sekoittuvat luonnollisesti ja pehmeästi.

4. vaihe:
Jatkettu edellisessä vaiheessa kuvatulla tavalla värin lisäämistä koko poniin.
Linet on poistettu näkyvistä tarkistusmielessä: hevosen tulisi pysyä koossa ilman mustia viivoja ympärillä.
Taustan keltaista himmennetty violetinharmaalla ja taivaansinisellä. Ruohikkoa on tehty vihreämmäksi ja syvyyttä lisätty tuomalla mukaan laajempaa skaalaa (vaalea keltainen, havunvihreä).

5. vaihe:
Alkuperäisen piirroksen viivat on tuotu takaisin esille.
Viivapiirroksesta on pyyhitty pois (Eraser, satunnaiset asetukset) häntä, harja sekä ne osat, jotka tulevat maalauksessa valoon (esim. takapuoli). Viivapiirros on maalauskerroksen alla.
Ponin yksityiskohtia tarkennettu maalaamalla puhtaalla värillä tarkempia vetoja pehmeifen alueiden päälle (vrt. esim. kyljen lähes valkoinen yksityiskohta).
Vasemman reunan “kukkulaan” on tuotu vihreää, sillä punaisena se ei olisi ollut kovin suomalainen (teen näemmä amerikkalaista sielunmaisemaa ihan vahingossakin). Lisäksi koska muualta punainen väri laimennettiin, ei näin terävä punainen oikein sovi.
Viimeisenä tein ruohikkoon yksityiskohtia ja terävyyttä Brush-työkalulla, sekä Flat Rough että Bristle. Väreinä neljä erilaista vihreää: pastellivihreä (aika “harmaa”), oliivinvihreä, rairuoho ja havunvihreä.
Häntään muutama pehmeä ja ohut oranssinen jouhi yläosaan ja valmis. 

Nyt loppuun voi sitten sanoa, että tavallisesti asiat ei mene näin nopeasti enkä jätä kuvia ihan näin pehmeiksi. Tai laita piirroksia/luonnoksia näkyviksi. Mutta walkkis tämäkin.

(Kuka osaa arvata. että kärsin akuutista taideinspiraatiosta enkä pääse piirtämään/maalaamaan?)

On ollut oikeastaan koko ajan hirveän kiva maalata, vaikka odottelenkin jo kovasti näyttelytöihin pääsemistä (öljymaalaus!). Tosin nyt on jo välillä tuntunut siinä mielessä pelottavalta, että ei ole uskaltanut tehdä jotain, ettei sitten vaan mene pilalle. Se on aina huono merkki. Toivotaan, ettei pahene ja ettei ala nakertamaan. (Kauanhan tämä innostus kestikin taas…)

Shettisrakenne, SAI. En osaa oikein päättää tykkäänkö valtavasti vai en. Tulee vain mieli käydä rapsuttamassa shettistä!

Toinen shettis, hyvin perusmallin laidunposeeraus, SAI. Tykkään elokuusta, voitteko päätellä?

Voikko shettis, Photoshop. Toisaalta pidän ihan valtavasti: ihana patsasmainen fiilis.

Jännästi myös olen tehnyt paljon vesivärivaikutteisia kuvia. Lieneekö seurausta siitä, että odotan kovasti koska pääsen vesivärien kimppuun. Tietysti voin odottaa vesiväreilyä myös siksi, että olen muuten ruvennut vesivärihenkeen.

Tämä nyt ei mennyt lainkaan niinkuin piti. Tausta on paljon herkempi, paljon pliisumpi kuin alkuajatuksessa. Mutta alkuajatus kehittyi ja pyrin tekemään taustasta vähän liekkimäisen. Ideana aika hyvä, toteutusta voisi hioa paremmalla ajalla.

Tästä sen sijaan tuli jo vähän kivempikin, mutta varjon ja pölyn yhdistäminen tuntui niin hankalalta, että jätin lopulta koko kuvan aika unenomaiseksi. Oli niin hieno idea mallikuvassa, että koin täysin pakolliseksi maalata! Vaikkei ollutkaan täysin sellainen kuin oli ideana…

Värit ovat kyllä ihania. Mitä enemmän sitä maalaa, sen selkeämmin kokeen katsovansa asioita enemmän kuin impressionisti. Melkein jo koloristin rajalla. Ei taida siis minusta tulla Hudson River School -vaikutteista maalaria, mutta liekö tuolla niin väliä? Säästetään vähän romantiikassa. Fiilis se on tärkeintä taiteessa, ihan niin kuin ratsastuksessakin!

Tämä kuitenkaan ei ole ollut kovinkaan tietoinen juttu. Silti kun katselee tämän vuoden valmistuneita töitä, niistä noin 60-80% ovat jotenkin pinkkejä. Onkohan tämä vähän liiallista? Vai onko pinkki yksinkertaisesti kätevin väri ikinä?

Asia valkeni viimeistään siinä vaiheessa kun maalasin uusinta työtä, johon kysyin pinkkiä inhoavalta (ja minua sen käytöstä kritisoineelta) kaverilta korvaavaa väriä. Sovittiin, että violetti. No hyvä.

MIKSI SITTEN KUVA ON PUOLIKSI PINKKI?

Hyvä kysymys, jotten sanoisi.

(Kuva on suhteellisen nopea luonnostelu tyylikkäästä ratsukosta. Periaatteessa valmis, mutta jatketaan joskus paremmalla ajalla…)

// Edit. Vasta blogattuani tajusin, että ei hitto, bloginkin väri on pinkki!  Hyvä minä!

Tällä viikolla on alkuviikon luentoesityksen virittelemisten jälkeen mennyt suuresti aikaa jonkin ihan hirveän tekemiseen. Kyllä, mustia hevosia!

En oikeasti ymmärrä, miksi mustia on niin järjettömän vaikea tehdä! En pidä sellaisista mustista, jotka ovat vain mustaa, harmaata ja vaaleansinistä (tai valkoista) sekä, hyvällä säkällä, yhtä muuta väriä. Ei mustat ole sellaisia luonnossa, eihän? Silti kuitenkin tuntuu mustissa olevan tasan kaksi vaihtoehtoa: lattea tummanharmaa tai klovninkirjava. Sen nyt vielä ymmärtäisi, että olisi jotenkin “käsitteellisesti” musta, mutta miksi pitää olla koko sateenkaaren värit samassa hevosessa?

Yläkuvana on jäljemmän mukainen friisiläinen. Se kyllä tuosta hieman vielä mustuu kun teen päällikerroksia, mutta silti! Positiivinen puoli on kuitenkin se, että kirjavuudesta huolimatta pidän (! kyllä, luitte oikein!) kuvasta. Toivottavasti tilaajakin.
(Oikeastaan minulla ei ollut aikomuksissa aloittaa kyseistä kuvaa vielä, mutta teki ihan hirvittävästi mieli maalata harjaa/jouhia, eikä muita tarkoitukseen sopivia tilauksia löytynyt ennen tätä. Huvittavaa sinänsä siis, että ensimmäisenä iltana kyllästyin maalattuani sä’än kohdalla olevat kuusi jouhenaihetta…)

Toinen kuva on sitten lähinnä edeltävän kaavan mukainen shettis. Se on tylsästi rusehtavanharmaanlattea.

Yritin saada sen näyttämään tähän kuvaan jo edes aavistuksen kulomustalta, mutta onhan se aika tummanruunikko vieläkin. Kuitenkaan en halua kaikkea punaista poistaa: kyllä latteutta on muutenkin tarjolla.  Ja, mikä hirveintä; pidän tästäkin. (Luitte oikein jo toisen kerran.)

Summa summarum:

• on ollut kauhean kivaa maalata, vaikka aikaa ei ole ollut paljon! Nyt tuntuu koko ajan siltä, että ei malttaisi tehdä muuta kuin maalata — ja se näkyy jo huolestuttavasti yöunien pituudessakin.
• mustat on ihan kauheita. Miksi niissä on vain vaihtoehdot väritön ja liian värikäs? Ehkä en ole vielä(kään) maultani tarpeeksi impressionisti. Mene ja tiedä. Se ainakin on selvää, että värienkäyttöä en hallitse. (Vielä[KÄÄN].)
• tilauslistan tyhjentäminen olisi ihan ensimmäinen prioriteetti. Silti ei mitään valmista näyttää, vain kasa keskeneräisiä. Huoh.
• oudosti kyllä, olen jopa pitänyt melkein kaikesta maalaamastani. Yksi poikkeus on, ja se on ihan hirveä murheenkryyni. Itkettää tilaajan puolesta, kun tämä on näin vaikeaa.
• TAHTOO MAALATA.

Nämä ovat kaikki lännenratsastusaiheisia luonnoksia/tutkielmia.

Sarjassa on kolme puomikuvaa (ne nyt varmaan kaikki tunnistaa?), jotka ovat lähinnä kotikutoisia Ranch Traileja (laji, joka perustuu karjatilan tehtäviin). Niiden piti kyllä olla Western Traileja (laji, joka perustuu maastoratsastuksen tehtäviin), mutta erm. Eivät ole varusteiltaan ja ratsukoiden ilmiasuilta niin hienoja.

Trail-harjoittelua, korotetut puomit ristikkona

Trailia kotona: puomikuja siksakkina (ideana siis kulkea kujasta koskematta puomeihin)

Side-pass (väistö suoraan sivulle) puomin päällä

Toiset kolme kuvista taas ovat Reiningiä.  Aiheena oli “woah!”, jonka taas voi tulkita huudahdukseksi “wow!” tai lännenratsastukseen kuuluvaksi pysähdyskäskyksi (kyllä, “woah” on oikeasti sen tekninen termi). Koska olen tylsä, enkä pidä sliding stopin (pysähdys, jossa hevonen “istuu” takajaloille ja ravaa etujaloilla kunnes kitka hidastaa pysähdykseen) kuvista, en sellaisia tehnyt. Paitsi sen yhden: tuo violetti, jonka esittelin jo viimeisessä päivityksessä. Tosin senkin voi tulkita mm. Cuttingissa (karjalaji, jossa vasikkalaumasta erotetaan yksi ja pidetään sitä erossa muusta laumasta) esiintyväksi tiukaksi käännökseksi. Kaksi muuta sitten on roll-backiin (liike, jossa hevonen kääntyy 180 astetta sisätakajalan ympäri; lähtee pysähdyksestä ja tavallisesti päättyy laukkaan) liittyviä…

Se iänikuinen sliding stop…

Roll-backista. Tämän voisi ajatella olevan pysähdys käännöksen jälkeen…

Kuvitustyylinen aika liiankin selkästi roll-back

Viimeinen sarja olikin sitten vain kaksi kuvaa, molemmat tunnelmointikuvia Pleasuresta (laji, jossa etsitään mahdollisimman miellyttävää ratsua). Toinen on omaan silmääni paljon mieluisampi, toisessa taas ärsyttää melkein kaikki — mutta ei se mitään, sellaista sattuu!

Alkukäynnit, ai miten niin? (No okei, ehkä loppukäynnit.)

Pakkauksessa ihan tuhottomasti kärsinyt kuva vilpeän harjoittelusta. Huomatkaa varjojen outous.

Että tällaisia niistä sitten tuli! Oli ihan kiva välillä tehdä jotain vain todella nopeasti sen kummempaa yksityiskohtia yms. miettimättä. Monessakin näistä olisi mahdollisuuksia kunnolliseen maalaukseen, vaan arvatkaa löytyykö sellaiselle koskaan aikaa? Mistä puheenollen; tilaustöiden kimppuun!