Tämän sarjan tarkoituksena on nopeasti esitellä käyttämäni työpöytäjärjestys sekä eniten käyttämäni työkalut yms. Tarkempia aiheita sekä ideoita tulevaisuuden GIMP-tutoriaaleihin ja walkkiksiin otan enemmän kuin mielelläni vastaan.

Allaoleva sopii ehkä parhaiten GIMPistä aikaisemmin kuulleelle aloittelijalle, joka aikoo softaa käyttää myös jatkossa.

Aloittaminen

GIMP on ilmainen ja erittäin monipuolinen kuvankäsittelyohjelma, jonka voi ladata itselleen osoitteesta http://www.gimp.org/.
Perusohjelman (v2.6) lisäksi olen itse asentanut GIMP Paint Studion (GPS) -paketin sekä Photoshop-tyyliset pikanäppäimet. Kaikkien asentaminen vaatii pientä näppäryyttä tietokoneen käytössä, mutta ohjeet ovat varsin selkeät.

GPS sopii erityisesti henkilöille, jotka haluavat maalata GIMPillä. Kuvankäsittelijöillekin siitä voi olla apua, sillä pakettiin kuuluu mm. erilaisia tekstuureja, joita GIMPissä ei normaalisti tule mukana. GPS:n tärkeimpiin ominaisuuksiin kuuluu hyvä perussiveltimien joukon, johon ei ihan heti tarvitse etsiskellä jatkoa.

Photoshop-pikanäppäimet taas soveltuvat lähinnä henkilöille, jotka ovat tottuneet niitä käyttämään. Mitenkään erityisen suositeltava juttu ei siis ole kyseessä, mutta helpottanee monen Photoshopista siirtyjän elämää radikaalisti.

Käytän niin tässä kuin myös myöhemmissä GIMP-aiheisissa tutoriaaleissa yms. englanninkielistä versiota JA MYÖS englanninkielisiä termejä. En muista ulkoa suomennoksia (jotka ovat varsin hyviä ja luovia GIMPissä!), joten en lähde arvailemaan.

Työpöydän järjestely

Kun kaikki on asennettu, päästään suhteellisen nopeasti näkymään, jonka olen muokkaillut itselleni ja työskentelytavoilleni sopivaksi:
Asennuksen jälkeiseen aloitustilanteeseen nähden olen poistanut oikeanpuoleisesta “dockista” joitakin itselleni turhia välilehtiä. Palkin ominaisuuksia voi säädellä valikosta Windows > Dockable Dialogs. (Alla esimerkkikuvassa auki jo “Pointer”-dialogi.)

Tätä kautta avatun valikon (dialogi, esimerkissä siis “Pointer”) saa siirrettyä sivupalkkiin klikkaamalla hiiren vasemmalla painikkeella lihavoidusta otsikosta ja vetämällä sen haluttuun kohtaan. Dockiin muodostuu joko mustat reunukset tai musta viiva siihen kohtaan, johon haluttu dialogi on liittymässä. (Esimerkkikuvassa “Layers”-kenttä on ympyröity mustalla viivalla, koska “Pointer”-dialogi olisi jäämässä kyseiseen alueeseen välilehdeksi samaan tapaan kuin +-ikoninen “Navigation” ja kolmen levyn kuvakkeella varustettu “Layers”.)

Dockissa jo olevan turhan dialogin saa poistettua klikkaamalla lihavoidun otsikon vieressä olevasta pienestä kolmio-napista (laatikoitu alle punaisella)  ja valitsemalla “Close Tab”. Koko dockin saa suljettua tietysti ylhäällä olevasta (punaisesta) rastista.

Omassa GIMPissäni on auki seuraavanlainen setti tässä yhdessä Dockissa (niitä kun voi rakentaa useampiakin sekä laittaa vasemmalla ensimmäisessä kuvassa olevan välinelaatikon alaosaankin):

• ylhäällä pisimmässä osassa kolme välilehteä: Navigation, Layers ja Tool Options (jälkimmäinen ei näy kuvissa, sillä sen sijaintia sekä aukioloa vaihtelen paljon)
• pienessä välissä keskellä Brushes
• alhaalla toiseksi suurimpana Colors

Näiden muokkausten lisäksi olen tehnyt joitakin pieniä muutoksia pikanäppäimiin. Tämä onnistuu valitsemalla valikosta Edit > Keyboard Shortcuts. Avautuvasta dialogista valitaan haluttu ominaisuus ja sitten vain painetaan toivottua näppäinyhdistelmää. Mikäli näppäinyhdistelmä on jo käytössä, ohjelma kysyy halutaanko ominaisuudella X oleva näppäinyhdistelmä siirtää käyttöön uudelle ominaisuudelle.

Kaiken hyvän lisäksi oli vielä hirveä into ja himo maalata! Mikä voisikaan mennä vikaan!

No, aika moni asia, näemmä.

Luku 1, se kauiten odottanut pitäisi jo vihdoin saada pois…“Teen nyt vihdoin tän roikkuvan loppuun, ei siinä enää paljon ole”, tuumi hän. Photoshop kauniiseen käteen ja kuva auki. Mustien sekoittelua, jalka-asentojen korjausta. Vihellellen hän lisää varjoa tuomaan syvyyttä. Sitten, täysin pyytämättä ja ilmoittamatta, saapuu kamala valaistuminen. Sehän on ihan kamala, eikä yhtään sellainen kuin piti. Blergh!

Hätä ei ole onneksi tämän näköinen. Urhea sankarimme ajattelee olevansa ovela kuin päivävuoroon siirtynyt kettu ja vaihtaa kuvaa.

Luku 2, jos et voi olla järjestelmällinen, ole ainakin nopea
“Tämä nyt ainakin on nopeasti valmis!” hän lohduttaa itseään. “Eihän tästä nyt puutu juuri mitään, katson vaikka leffan samalla ja siinäpä se. Sitten voi palata vähän vaikeampaan.”
Puoli tuntia myöhemmin näyttämölle astuu vanha tuttumme, pyytämätön valaistuminen.
“Hetkinen”, hän sanoo, “tässä on nyt jotain hieman pielessä”. Mitä, kas se ilmenee pian.
“Niin, tän piti olla voikko. Miksihän tämä näyttää nyt ihan shamppanjahallakolta?”

Seuraa masennus ja armoton ketutus. Kuitenkin vaaroja kaihtamatta seuraavana päivänä pääkärsijämme yrittää uudelleen onnistumista.

Luku 3, jos et voi olla edes nopea, tee sitten asiat luokattoman hyvin
“Ainakin voisi luonnostella yhden roikkuvan kuvan pois kuleksimasta”, tuumii päähenkilömme selvästi nöyrtyneenä. “Kovin monta juttua ei tässä voi mennä vikaan.”
Silti sieltä aina muutama varmasti perille löytävä ilmaantuu.
“Jalka-akselit, mitä ne on? Ai tummanpunaruunikko? Mikähän se näistä miljoonasta hevosesta oikeasti on… Ja miksihän puoliverisiltä katoaa kaulat aina jonnekin? Ei se mitään, piirretään pää yhdeksättä kertaa uusiksi.”
Pienet korjaukset täyttävät pimenevän illan. Lopulta ei ole enää muuta tehtävissä kuin iskeä väriä tuomaan jotain illuusiota oikeasti toimivasta suunnitelmasta, sulkea softa ja toivoa, että se menee läpi.
… paitsi että ne ketun sukat. Unohtuu aina.

Ja näin päättyy pieni tarinamme hyvistä aikomuksista. Tarinamme moraali ei liene epäselvä kenellekään.

Ei näin, ei todellakaan näin.

(Voisi edes nanonsa nanoilla kunnialla loppuun sen sijaan, että kirjoittaa turhia postauksia blogiin tai foorumeille. Mutta ei näemmä edes sitäkään.)