Jotka blogia ovat enemmän seuranneet, ovat varmasti jo huomanneet, etten ole ääriviivojen suuri fani. Esteettisestikään en aina oikein pidä ääriviivallisista kuvista, mutta itse tekeminen onkin sitten ihan mahdotonta. Silti kuitenkin piti kokeilla ihan vain siitä harhaluulosta, että voisin onnistua, olla nopeampi ja saada hienoa (erilaista) jälkeä aikaan.

Arvaatte varmasti lopputuloksen, mutta tässä se on vielä kehityskertomuksena:

Osa 1. Luonnostelu, eli ensimmäinen virhe.
“En mä millään jaksa etsiä nyt mallikuvia. Piirrän vaan jotain. Kyllä mä nyt aina sen verran osaan piirtää!”

Jep, näinhän minä toki. Ei ole tainnut kyllä suomenhevosta nähdäkään tuo mammutti. Hyvänä uutisena voi pitää sitä, että ei siihen ähellykseen ja tuskanhuokauksiin mennytkään kuin puoli iltaa.

Osa 2. Linet, eli se toinen virhe.
“Joo mähän teenkin nää linet vektoreina! Tosi hyvä idea! Ainakin osaan tehdä vektorikuvia!”
Ehdin piirtämään noin takapuolen ja hännän ylälinjan, kunnes tajusin, että käteni tärisee ihan jumalattomasti.

“No oho, en mä ehkä ookaan ihan niin hyvä. Jos siis ottaisi jonkun muun työkalun… Mikähän tää on… Näyttää kivalta, tehdään sillä.”

Pakko todeta, etten ole varmaan koskaan eläessäni piirtämisen yhteydessä nauranut niin paljon kuin näitä linejä tehdessä.  Käteni on ihan järjettömän tottumaton siistin viivan tekemiseen, en osaa käyttää mitään työkaluja ja kaiken kukkuraksi käyttöjärjestelmä ei tunnistanut piirtopöydällä kynänvetoja aktiivisuudeksi, vaan räpsi näytönsäästäjää vähän väliä päälle.

Lopputulos oli aivan huumaavan hieno. Mutta mitä muuta sieltä voikaan tulla, kun oli niin mahtava luonnos! Hännästä voinee ehkä päätellä meikäläisen joskus tehneen arabin tai toisenkin. Ja se siistiminen… Ai siis mikä?

Osa 3. Väritys, eli loogisesti katsoen kolmas virhe.
No, kun hienot linet on saatu aikaan, niin pakkohan niitä on värittääkin jotenkin. Paras tapa on valita jokin työkalu, josta ei ole koskaan kuullutkaan ja vaihtaa sen asetukset. “Kyllä se toimii!” Seuraavaksi valitsee hevoselle värin, jota ei osaa normaalistikaan tehdä ja toteuttaa sen ihan randomeillaa väreillä, jotka riitelevät toistensa kanssa.

Huomatkaa myös valtavan hieno taustasuunnittelu.

No, onhan se kiva, että on kivaa. Edes joskus.

Olin tällä viikolla kipeänä, joten ehti hieman taas koskemaan taidejuttuihin. Eipä siinä mitään, nyt oli oikein tuottava fiiliskin.

Kunnes siis tajusi, ettei mikään suju.

Ensimmäiseksi askartelin vanhoja tilaustöitä. Hidasta veivausta, eikä mitään edistystä tapahtunut. Päin vastoin, huonompaan ja huonompaan meni. Esimerkki yllä. Siis miksi on niin järjettömän vaikeaa saada digitaalisesti värejä ja siveltimiä toimimaan niin kuin haluaa? Miksi hitossa voikot eivät suostu olemaan etäisestikään voikon näköisiä?! Äh, tekee mieli oksentaa kun ei suju. Jos ei olisi pakko, en tekisi.

Toisekseen piti tehdä tulevaan näyttelyyn puuttuvia töitä/karsia olemassaolevista jotain kokonaisuutta. Miksi niistä ei löydy yhtäkään säällistä?

Vaikeaa, perin vaikeaa. Ärsyttää ihan mielettömästi se, että tekee mieli maalata kaikkea, mutta mikään ei vain suju. Mikään ei toimi haluamallani tavalla, enkä onnistu myöskään kokeilemaan mitään uutta: kaikki valuu samaan vanhaan ja samoihin ongelmiin.

• on kivaa maalata
• on ollut jopa muutama minuutti aikaa maalata
• värit on ihania.

Keskeneräisenä nyt siis ainakin edellä kuvattu kimo poni. Ihan hauskaa vaihteeksi tehdä jotain softimpaa.

Muissa keskeneräisissä kummittelee ainakin pari epäonnistunutta vesivärityötä ja muutama suunnitelma isommille maalauksille. Kaipaan todella öljymaalausta (no, oikeastaan onnistumista öljyvärein).

Ja muissa uutisissa kerrottakoon sen verran, että olen sopinut yksityisnäyttelyajan kesäksi. Ei mitään ideaa mitä aion laittaa esille, mutta haluan todella oikein paljon valtavasti tehdä jotain värikästä.

Pidempiä ja todella toivottavasti mielenkiintoisempia päivityksiä sitten taas myöhemmin.

Nyt kuitenkin on postattavaa! Olen viime viikon lomaillut ja stressannut syksystä. Tuntuu jotenkin siltä, että olisi ollut kaikki jutut ihan ‘holdilla’, mutta ehkä se taas tästä. Jotain olen jopa maalaillut… (30 day challengekin loppu, katsotaan koska saan ne postattua! Ei voi olla ihan näin vaikeaa tallennella niitä web-käyttöön…)

Tämä on se vanha shettis muokattuna issikaksi… Ja oriksi.

Ruunihallakko islanninhevonen. Koin kauheasti ongelmia, mutta valmis mikä valmis.

Näiden lisäksi olen hieman tökkinyt muutamaa muuta eteenpäin — ja niistäkin moni issikoita. (Kyllä, tämä on kaikki, mitä nyt irtoaa KK-postauksesta!)

Tällainen voikko islanninhevonen. Katsotaan, mitä taustasta vielä tulee. (Walkkis seuraa perästä.)

Mitähän muuta?

Huomasin joskus viime kuussa, että tilauslistalleni mahtuu vain 2-3 joulutilausta tänä vuonna. Ja sekin menee tiukalle. Kannattaa siis ottaa yhteyttä, jos sellaiset kiinnostaa… (Hyvin pieni ja vaatimaton vihjaus. ^^)

Olen kovasti miettinyt vuosinäyttelyn töitä sekä sitä, mitä oikeasti haluaisin maalata. Siis mitä tehdä ns. omiksi töikseni. Haluaisin osata maisemia, mutta haluaisin tehdä myös ihmisiä… Joka tapauksessa luen vain vanhoja taidelehtiä ja haaveilen kateellisena jonkinlaisesta taidosta.

Lisäksi olen pohtinut kuvakirjan tekemistä. En vain osaa löytää sitä yhtä ja ainoaa tyyliä, jolla lähtisin toteuttamaan. Olen taas hyvin inspiroitunut kuvakirjoista, katsotaan, saanko itse mitään aikaan.

Blogiin olisi useampikin juttu kirjoitettuna, mutta artikkelikuvien aikaansaaminen tuntuu aika ylivoimaiselta tehtävältä. Kauhulla katselen joitakin tekstejä, joissa puhutaan huhtikuun asioista, enkä vieläkään ole saanut niille kuvia! No, onhan ne ehkä sitten huvittavalla tavalla vintagea kun saan joskus julkaistua.

Ajattelin pikapuoliin laittaa pystyyn myös rintanappiprojektin. Olen ihan hullaantunut! Niitä olisi niin kiva tehdä. Alustavasti ajattelin arvontaa, jossa pyydän ehdotuksia tehtävistä roduista/väreistä ja jossa sitten arvon muutaman ilmaisen ehdotetun kappaleen. Katsotaan koska ehdin sinne saakka.

Voi kun on niin paljon kaikkea mitä haluaisi tehdä ja osata, mutta niin hirveän vähän aikaa!

Mutta ehkä nyt on palattu syksyyn ja säännöllisiin postauksiin. Sunnuntaihin!

Softa: Paint Tool SAI.

1. vaihe:
Airbrushilla (simple circle, ei tekstuuria, density 67, edge hardness 67, hard-soft 100, suhteellisen pieni koko [6?]) luonnos.

2. vaihe:
Ensin tavallisella Paintbucket-työkalulla violetinharmaa taustaväri. (Väriä näkyy puhtaana alakuvassa hevosen niskan/kaulan kohdalla.)
Siirrytään käyttämään Acrylic-sivellintä. Simple circle, paper texture (n. 40-60%), pressure density. Muut asetukset muuttuvat hieman, pääosin n. 30% blending, 30% dilution, 50% persistence, hard-soft suuri.
Hevosen väreinä keskisävyt, oranssi ja sininen harmahtavana.
Taustalle värejä “miu mau mukka”, eli suhteellisen satunnaisesti kaikkea mikä näyttää edes etäisesti kivalta: en kiinnitä juuri huomiota yhteensopivuuteen tai sen sellaiseen tässä vaiheessa. Värien levitysperiaatteena on, että ensin suhteellisen neutraalit keskisävyt (taivaassa oranssit, sinertävät; ruohossa pastellivihreä), sitten tummempia (taivaassa violetti, ruohossa keskivihreä) ja lopuksi vaaleimmat (taivaassa lähes valkoinen sininen ja ruohossa kellertävää vihreää muutama veto).

(Ja maalatessa kannattaa aina muistaa hyvä musiikki tai hyvä katsottava! Tässä paras kaikista, The West Wing.)

3. vaihe:
Jatketaan  Acrylics-siveltimellä. Hieman vaihtelua asetuksissa, mutta ei mitään kovin merkittävää. Väreissä lisätään erityisesti tummimpia sävyjä ja jo vähän vaaleimpia yksityiskohtia (harja kaulan alla: lähinnä siis kohdat, jotka ovat reunoilla, eivätkä enää sekoitu muuhun). Aloitan tavallisesti tekemällä tumminta osaa ensin ja sitten lisään sen reunalle aina vaalempaa. Näin värit sekoittuvat luonnollisesti ja pehmeästi.

4. vaihe:
Jatkettu edellisessä vaiheessa kuvatulla tavalla värin lisäämistä koko poniin.
Linet on poistettu näkyvistä tarkistusmielessä: hevosen tulisi pysyä koossa ilman mustia viivoja ympärillä.
Taustan keltaista himmennetty violetinharmaalla ja taivaansinisellä. Ruohikkoa on tehty vihreämmäksi ja syvyyttä lisätty tuomalla mukaan laajempaa skaalaa (vaalea keltainen, havunvihreä).

5. vaihe:
Alkuperäisen piirroksen viivat on tuotu takaisin esille.
Viivapiirroksesta on pyyhitty pois (Eraser, satunnaiset asetukset) häntä, harja sekä ne osat, jotka tulevat maalauksessa valoon (esim. takapuoli). Viivapiirros on maalauskerroksen alla.
Ponin yksityiskohtia tarkennettu maalaamalla puhtaalla värillä tarkempia vetoja pehmeifen alueiden päälle (vrt. esim. kyljen lähes valkoinen yksityiskohta).
Vasemman reunan “kukkulaan” on tuotu vihreää, sillä punaisena se ei olisi ollut kovin suomalainen (teen näemmä amerikkalaista sielunmaisemaa ihan vahingossakin). Lisäksi koska muualta punainen väri laimennettiin, ei näin terävä punainen oikein sovi.
Viimeisenä tein ruohikkoon yksityiskohtia ja terävyyttä Brush-työkalulla, sekä Flat Rough että Bristle. Väreinä neljä erilaista vihreää: pastellivihreä (aika “harmaa”), oliivinvihreä, rairuoho ja havunvihreä.
Häntään muutama pehmeä ja ohut oranssinen jouhi yläosaan ja valmis. 

Nyt loppuun voi sitten sanoa, että tavallisesti asiat ei mene näin nopeasti enkä jätä kuvia ihan näin pehmeiksi. Tai laita piirroksia/luonnoksia näkyviksi. Mutta walkkis tämäkin.

(Kuka osaa arvata. että kärsin akuutista taideinspiraatiosta enkä pääse piirtämään/maalaamaan?)

On ollut oikeastaan koko ajan hirveän kiva maalata, vaikka odottelenkin jo kovasti näyttelytöihin pääsemistä (öljymaalaus!). Tosin nyt on jo välillä tuntunut siinä mielessä pelottavalta, että ei ole uskaltanut tehdä jotain, ettei sitten vaan mene pilalle. Se on aina huono merkki. Toivotaan, ettei pahene ja ettei ala nakertamaan. (Kauanhan tämä innostus kestikin taas…)

Shettisrakenne, SAI. En osaa oikein päättää tykkäänkö valtavasti vai en. Tulee vain mieli käydä rapsuttamassa shettistä!

Toinen shettis, hyvin perusmallin laidunposeeraus, SAI. Tykkään elokuusta, voitteko päätellä?

Voikko shettis, Photoshop. Toisaalta pidän ihan valtavasti: ihana patsasmainen fiilis.

Jännästi myös olen tehnyt paljon vesivärivaikutteisia kuvia. Lieneekö seurausta siitä, että odotan kovasti koska pääsen vesivärien kimppuun. Tietysti voin odottaa vesiväreilyä myös siksi, että olen muuten ruvennut vesivärihenkeen.

Tämä nyt ei mennyt lainkaan niinkuin piti. Tausta on paljon herkempi, paljon pliisumpi kuin alkuajatuksessa. Mutta alkuajatus kehittyi ja pyrin tekemään taustasta vähän liekkimäisen. Ideana aika hyvä, toteutusta voisi hioa paremmalla ajalla.

Tästä sen sijaan tuli jo vähän kivempikin, mutta varjon ja pölyn yhdistäminen tuntui niin hankalalta, että jätin lopulta koko kuvan aika unenomaiseksi. Oli niin hieno idea mallikuvassa, että koin täysin pakolliseksi maalata! Vaikkei ollutkaan täysin sellainen kuin oli ideana…

Värit ovat kyllä ihania. Mitä enemmän sitä maalaa, sen selkeämmin kokeen katsovansa asioita enemmän kuin impressionisti. Melkein jo koloristin rajalla. Ei taida siis minusta tulla Hudson River School -vaikutteista maalaria, mutta liekö tuolla niin väliä? Säästetään vähän romantiikassa. Fiilis se on tärkeintä taiteessa, ihan niin kuin ratsastuksessakin!

Tämä kuitenkaan ei ole ollut kovinkaan tietoinen juttu. Silti kun katselee tämän vuoden valmistuneita töitä, niistä noin 60-80% ovat jotenkin pinkkejä. Onkohan tämä vähän liiallista? Vai onko pinkki yksinkertaisesti kätevin väri ikinä?

Asia valkeni viimeistään siinä vaiheessa kun maalasin uusinta työtä, johon kysyin pinkkiä inhoavalta (ja minua sen käytöstä kritisoineelta) kaverilta korvaavaa väriä. Sovittiin, että violetti. No hyvä.

MIKSI SITTEN KUVA ON PUOLIKSI PINKKI?

Hyvä kysymys, jotten sanoisi.

(Kuva on suhteellisen nopea luonnostelu tyylikkäästä ratsukosta. Periaatteessa valmis, mutta jatketaan joskus paremmalla ajalla…)

// Edit. Vasta blogattuani tajusin, että ei hitto, bloginkin väri on pinkki!  Hyvä minä!

Tällä viikolla on alkuviikon luentoesityksen virittelemisten jälkeen mennyt suuresti aikaa jonkin ihan hirveän tekemiseen. Kyllä, mustia hevosia!

En oikeasti ymmärrä, miksi mustia on niin järjettömän vaikea tehdä! En pidä sellaisista mustista, jotka ovat vain mustaa, harmaata ja vaaleansinistä (tai valkoista) sekä, hyvällä säkällä, yhtä muuta väriä. Ei mustat ole sellaisia luonnossa, eihän? Silti kuitenkin tuntuu mustissa olevan tasan kaksi vaihtoehtoa: lattea tummanharmaa tai klovninkirjava. Sen nyt vielä ymmärtäisi, että olisi jotenkin “käsitteellisesti” musta, mutta miksi pitää olla koko sateenkaaren värit samassa hevosessa?

Yläkuvana on jäljemmän mukainen friisiläinen. Se kyllä tuosta hieman vielä mustuu kun teen päällikerroksia, mutta silti! Positiivinen puoli on kuitenkin se, että kirjavuudesta huolimatta pidän (! kyllä, luitte oikein!) kuvasta. Toivottavasti tilaajakin.
(Oikeastaan minulla ei ollut aikomuksissa aloittaa kyseistä kuvaa vielä, mutta teki ihan hirvittävästi mieli maalata harjaa/jouhia, eikä muita tarkoitukseen sopivia tilauksia löytynyt ennen tätä. Huvittavaa sinänsä siis, että ensimmäisenä iltana kyllästyin maalattuani sä’än kohdalla olevat kuusi jouhenaihetta…)

Toinen kuva on sitten lähinnä edeltävän kaavan mukainen shettis. Se on tylsästi rusehtavanharmaanlattea.

Yritin saada sen näyttämään tähän kuvaan jo edes aavistuksen kulomustalta, mutta onhan se aika tummanruunikko vieläkin. Kuitenkaan en halua kaikkea punaista poistaa: kyllä latteutta on muutenkin tarjolla.  Ja, mikä hirveintä; pidän tästäkin. (Luitte oikein jo toisen kerran.)

Summa summarum:

• on ollut kauhean kivaa maalata, vaikka aikaa ei ole ollut paljon! Nyt tuntuu koko ajan siltä, että ei malttaisi tehdä muuta kuin maalata — ja se näkyy jo huolestuttavasti yöunien pituudessakin.
• mustat on ihan kauheita. Miksi niissä on vain vaihtoehdot väritön ja liian värikäs? Ehkä en ole vielä(kään) maultani tarpeeksi impressionisti. Mene ja tiedä. Se ainakin on selvää, että värienkäyttöä en hallitse. (Vielä[KÄÄN].)
• tilauslistan tyhjentäminen olisi ihan ensimmäinen prioriteetti. Silti ei mitään valmista näyttää, vain kasa keskeneräisiä. Huoh.
• oudosti kyllä, olen jopa pitänyt melkein kaikesta maalaamastani. Yksi poikkeus on, ja se on ihan hirveä murheenkryyni. Itkettää tilaajan puolesta, kun tämä on näin vaikeaa.
• TAHTOO MAALATA.

Nämä ovat kaikki lännenratsastusaiheisia luonnoksia/tutkielmia.

Sarjassa on kolme puomikuvaa (ne nyt varmaan kaikki tunnistaa?), jotka ovat lähinnä kotikutoisia Ranch Traileja (laji, joka perustuu karjatilan tehtäviin). Niiden piti kyllä olla Western Traileja (laji, joka perustuu maastoratsastuksen tehtäviin), mutta erm. Eivät ole varusteiltaan ja ratsukoiden ilmiasuilta niin hienoja.

Trail-harjoittelua, korotetut puomit ristikkona

Trailia kotona: puomikuja siksakkina (ideana siis kulkea kujasta koskematta puomeihin)

Side-pass (väistö suoraan sivulle) puomin päällä

Toiset kolme kuvista taas ovat Reiningiä.  Aiheena oli “woah!”, jonka taas voi tulkita huudahdukseksi “wow!” tai lännenratsastukseen kuuluvaksi pysähdyskäskyksi (kyllä, “woah” on oikeasti sen tekninen termi). Koska olen tylsä, enkä pidä sliding stopin (pysähdys, jossa hevonen “istuu” takajaloille ja ravaa etujaloilla kunnes kitka hidastaa pysähdykseen) kuvista, en sellaisia tehnyt. Paitsi sen yhden: tuo violetti, jonka esittelin jo viimeisessä päivityksessä. Tosin senkin voi tulkita mm. Cuttingissa (karjalaji, jossa vasikkalaumasta erotetaan yksi ja pidetään sitä erossa muusta laumasta) esiintyväksi tiukaksi käännökseksi. Kaksi muuta sitten on roll-backiin (liike, jossa hevonen kääntyy 180 astetta sisätakajalan ympäri; lähtee pysähdyksestä ja tavallisesti päättyy laukkaan) liittyviä…

Se iänikuinen sliding stop…

Roll-backista. Tämän voisi ajatella olevan pysähdys käännöksen jälkeen…

Kuvitustyylinen aika liiankin selkästi roll-back

Viimeinen sarja olikin sitten vain kaksi kuvaa, molemmat tunnelmointikuvia Pleasuresta (laji, jossa etsitään mahdollisimman miellyttävää ratsua). Toinen on omaan silmääni paljon mieluisampi, toisessa taas ärsyttää melkein kaikki — mutta ei se mitään, sellaista sattuu!

Alkukäynnit, ai miten niin? (No okei, ehkä loppukäynnit.)

Pakkauksessa ihan tuhottomasti kärsinyt kuva vilpeän harjoittelusta. Huomatkaa varjojen outous.

Että tällaisia niistä sitten tuli! Oli ihan kiva välillä tehdä jotain vain todella nopeasti sen kummempaa yksityiskohtia yms. miettimättä. Monessakin näistä olisi mahdollisuuksia kunnolliseen maalaukseen, vaan arvatkaa löytyykö sellaiselle koskaan aikaa? Mistä puheenollen; tilaustöiden kimppuun!