Koska tarkoituksena oli tutustua erilaisiin tekniikoihin sekä tarjolla oleviin materiaaleihin mahdollisimman laajasti, otin ensimmäiseksi käsittelyyn näistä tekniikoista kaikkein vieraimman: pressprintin. Suoraan sanoen ollut koskaan edes kuullut kyseistä termiä, eikä meillä, silloin kun minä olin lapsi, sellaisia tehty.

Pressprintin idea on tehdä solumuovilevylle (tai siis sellaista pehmää kovettuneen vaahdon oloista ainetta esim. mitä take-away -lämpimissä ruuissa laatikot on/ovat olleet) kuvio, johon levitetään väriä ja sitten siirretään kuva paperille. Grafiikkamenetelmänä tämä on samanlaista kohopainantaa kuin esimerkiksi linopainanta, mutta vaatii järjettömän vähän voimaa ja erikoisvälineitä.

Omassa työssäni käytin vain lyijykynää painovälineenä, eikä tuollaisen minikokeilun tekemiseen montaa minuuttia kulunut. Voisin kuvitella, että toimisi koululuokassa mainiosti! Värinä perinteinen pulloguassi, lisäksi väritystä hieman liidulla.

Jos materiaalia olisi paremmin tarjolla, se olisi varmaan ihan kätevä tekniikka harrastaa kotonakin.

Toisena tekniikkana kokeilin nopeasti hankausta. Se nyt ei oikein onnistunut, koska luokassa oli hirvittävän vaikeaa löytää toimivia tekstuureja. Lähinnä kokeilin vain siksi, että voisin sanoa kokeilleeni, yhdistäen eri värejä ja erilaisia tekstuureja päällekäin. Ja ihan rehellisesti sanoen tekniikka oli ennestään niin tuttu ja tekstuureja niin järjettömän vähän, etten oikein jaksanut panostaa.

Yläkulmassa kokeilin myös nopeasti pressprint-levyni hankausta.

Alakulmassa näkyy puolestaan seuraavaksi kokeilemani tekniikka. Kyseessä on lasilevylle maalattu monotypia. Käytin värinä vesipohjaista linopainantaväriä, johon yritin pyyhkiä lintuaiheen. Väri vain valitettavasti pääsi kuivamaan liian reippaasti ja sen tahmaisuuden vuoksi sitä oli liian haastava poistaa pyyhkimällä.

Sen sijaan värit onnistuivat valtavan hienosti (ei näy ehkä kuvasta, mutta sinisen ja ruskean sekoitus) ja pidin kovasti väriin jääneistä tyhjistä kohdista. Tästä efektistä tuli mieleeni ihan merenpohja, tai vesi, jonka läpi heijastelee kivikkoinen pohja.

Vuorossa siis uusi yritys.

Edellä olevissa kuvissa olen leikannut paperista ja liimapaperista vapaalla kädellä pingviinihahmoja. Ylemmissä värinä oli kaiken muistini mukaan pulloväri (lukee papereissa, mutten pysty tarkistamaan juuri), eikä niissä tullut yhtä kaunista merifiilistä. Ylemmän kuvan alimman rivin viimeisessä kuvassa vahingossa telasin myös lintua blokkaavan paperin päältä. Hups. Mutta aika hieno hups.

Alemmassa kuvassa taas linopainantaväri. Alakulman kappaleessa väritin lyijykynällä kääntöpuolen, jotta linnun ääriviivat selkiytyisivät. Olisi ehkä pitänyt värittää koko kuva-alue.

Näistä huikaisevista epäonnistumisista kyllästyneenä lähdin kotiin. Antaa olla, kokeiltu on. Ja nyt ainakin tietää mikä ei todellakaan toimi.

Aloitin miettimällä uutta ideaa sille pitkäkkäälle pohjalle. Koska en saanut kotonakaan luonnostellessa kiinni perspektiivistä, ja näin ollen hahmottanut lainkaan sisältöä, hylkäsin “horisontti ylhäällä” -idean ja annoin vallan perinteiselle erittäin tylsälle ja puhkikalutulle tyylilleni.

Luonnokseen sain jopa värit mukaan. Uskomatonta. Tältä pohjalta lähti koko toteutus:

… jjeep. Edellinen oli myös aika tarkalleen opettajan fiilis luonnoksesta. Älköön kukaan väittäkö, että panostaisin piirtämiseen tarpeettomasti!

Ei muuta kuin iso (pohjustus)sivellin (♥, olen rakastunut nyt isoihin siveltimiin!) kouraan ja maalaamaan. Aikaa meni ehkä noin 15 minuuttia edellisviikon fiaskosta uuteen, suhteellisen kehityskelpoiseen pohjamaalaukseen. Ei huono.

Sillä aikaa kun tuo toinen kuivui, tein hieman viime viikolla missaamiani grafiikkajuttuja. PVC-kaiverruksen luonnostelua ja sellaista. (Niistä tulee oma grafiikkapostauksensa.)

Grafiikkaan kyllästyttyäni otin työn alle sen keskikokoisen pohjani. Viimeksi kerroin kuinka taas kerran muutin suunnitelmia kesken kaiken. Tällä kertaa sitä ongelmaa ei ollut, koska minulla ei ollut suunnitelmaa…

Oikeastaan työ nojaa nyt muutaman keskeisen idean pohjalle:

1. Haluan käyttää jotain älyttömän kirkasta väriä. Todennäköisesti tulee olemaan “Vermillion”. (Tämä idea on oikeastaan pöllitty tuosta pitkäkkään pohjan ideasta, koska tuntuu siltä, ettei tämä tehosteväri nyt sovikaan työhön.)
2. Haluan käyttää “Olive Green”iä, koska ryhmässä muutamat ovat sitä ihailleet taas niin paljon, että minäkin innostuin.
3. Haluan tehdä jotain todealla maalauksellista. Todennäköisesti isolla siveltimellä.
4. Haluan tehdä jotain erittäin paljon valkoista sisältävää.
5. Haluan tehdä jotain oikein tummaa, ehkä jopa mustaa “piirrosta” maalilla.
6. Haluan vesivärimäisen kirkkaan ja hempeän taustan tälle kaikelle.

Aika näyttää tuleeko tästä koskaan mitään ja montako ideaa karsin. Nyt työ näyttää (6. ideaa myötäillen) tältä:

Pohjalla näkyy kyllä ikävästi edellisessä osassa kertomani hahmottelu. Sekä pystysuuntaisen että vaakasuuntaisen jaon osalta. Ei kiva.

Tästä sitten jatkamaan ensi kerralla!

Viimekerralla kerroinkin jo, että viritimme kiilakankaita. Minulle siunaantui niitä kolme: yksi tarkoituksenmukainen (eli mitä opettaja halusi meidän kaikkien tekevän), yksi iiiso (eli mitä opettaja yritti kaupata, ettei se enää kulkisi luokassa) ja yksi pienempi ja kapea (eli mikä nyt vaan himotti). Mittasinkin pohjat, mutta enhän minä enää niitä muista. Olisiko ollut 60 x 70, 80 x 80 ja 70 x 40 cm minun sarjani. Mittaan joskus uudestaan.

Teemana meillä on edelleen se “glokaaleja kohtaamisia”, enkä voi kertoa kauheasti valaistuneeni. Koska tuo pitkäkkään muotoinen pohja huusi itselleen maisemaa, lähdin miettimään asioita sen kautta. Koska Helsingin siluetti ideana oli aika kuluneen oloinen, se karsiutui siihen. Aloin miettimään muunlaista Helsinkiä, peltoja ja luontoa. Ja siitä sitten päädyin itselle tutumpaan seutuun ja niinkutsuttu idea oli valmis.

Luonnos kertoo kaiken olennaisen:

Seuraavaksi mietin, että se olisi vaikuttavampi pidempänä. Koska pidempää pohjaa ei ollut, ajattelin jakaa tuon “keskikokoisen” pohjan pystysuunnassa kolmeen allekaiseen lokeroon (ks. edellisen kuvan oikea yläreuna) ja laittaa jokaiseen yhden elementin työstä.

Neliöpohjalle minulla myöskin oli olemassa idea. Osastossa “vähän tavallisempi Helsinki-kuva”. Se nyt kuoli vähän ennen kuin oppi elämään, kuten kuvista näkyy:

(Näistä ehkä lähinnä sekä alkuperäistä ideaa että toteuttamiskelpoista on oikea ylänurkka.)

Kolmatta ideaa en sitten enää saanut materialisoitumaan edes googlettamalla, joten päätin heittää kynät nurkkaan ja maalata tuon ensimmäisen idean mukaisen pohjamaalauksen.

Sanoista tekoihin ja aloitin jakamalla 4B-lyijykynällä (tarkkuuden olennaisuus ilmenee kohta) pohjan viivojen mukaisiin osiin. Sitten hahmottelin perusmuotoja hyvin ohuella öljymaalilla. Kun olin hahmotellut kaikki kolme osaa, tajusin, että eihän se niin toimi. Siis kumi käteen ja poistamaan viivoja.

Esitän vain yhden kysymyksen: oletteko koskaan yrittäneet poistaa 4B-kynän viivoja kankaalta puolikostean öljymaalin alta? Minä olen, valitettavasti. Voin myös kertoa, että yritykseksi jää.

No, eikun uutta päälle niin, että jaoinkin työn nyt pituussuunnassa kahtia. Pyyhin mahdollisimman paljon väriä pois ja yritin olla välittämättä.

Tämän kolossaalisen ajanhukan jälkeen otin pitkäkkään pohjan käsittelyyn. Aloin suhteellisen rohkeasti maalaamaan sille vastaavan, hieman jatkokehitellyn, idean pohjamaalausta.

Sain maalattua koko pohjaan värin ennen kuin tajusin kuinka hirvittävän tylsä ja samanlainen kuin kaikki muutkin työni ko. pohjalle oli muodostumassa. Pysäytin siveltimen ja aloin miettimään. Haaveilin jostain laajasta kuvasta, sellaisesta, jossa horisontti olisi todella ylhäällä kuvaa. Ja että kuvassa olisi talvi. Ehdottomasti talvi.
Tyylin tuo.  Mutta hienompi. En vain osannut hahmottaa, että miten siihen pääkohteeni tulevat ilman, että perspektiivi on kumma ja ties mitä.

Katsoin hetken sotkua pohjalla ja sanoin “sod it” ja kävelin kotiin nukkumaan. Ei minun päiväni.

(Ja ennen kuin ihmettelette: luonnosten sisältöjen tarkempi avaaminen on jätetty pois ensimmäisessä kappaleessa mainitusta syystä.)

Pohjien lisäksi tehtävänä oli harjoitella akvarellimaalausta kouluvärein. Edellisessä lauseessa pelottavimmaksi sanaksi osoittautui yllättäen “kouluvärein”. En olisi uskonut.

Kouluvärit ovat siis niitä mm. ala-asteella surullisen tutuksi tulleita kuuden tai yhdeksän napin settejä, joista itkulla ja parulla saa juuri ja juuri jotain aikaan. Ja jotka koskaan eivät ole puhtaita kun aloittaa.

Ylimielisenä ihmisenä ajattelin, että kun kerran öljymaaleillakin pärjään kolmella tai neljällä värillä (keltainen — sininen — punainen ja vihreä), niin pitäisi vesiväreissä kuuden olevan ihan riittävästi. Että olin väärässä.

Onneksi kuitenkin pienen alkuvaikeuden jälkeen homma alkoi sujumaan. Kuten kukkamaalauksestani voi nähdä, kaipasin todella erilaisia punaisia. Kyllästyin vähän touhuun (ks. violetti), mutta mielestäni ihan ok kokeiluksi. Tarkoituksena kun tosiaan oli vain nopeasti kokeilla jatkoa varten.

(Pahoittelut surkeasta kuvasta. Todellisuudessa oikean yläkulman sininen on vihreää jne. pientä.)

Tämän työn ideana oli ihan yhdistää kaikkea mahdollista ja tehdä vain “jotain”. Taas näkee aika hyvin meikäläisen laiskuuden sekä muodoista että etenkin sommittelusta: en jaksanut suunnitella, hankkia mallikuvia saati piirtää mitään. Ihan kylmiltäni heittelin koko roskan paperille lähinnä negatiivisella maalauksella. Älkää edes kysykö mitä kukkia nuo ovat! Kyllä puutarhuri-äiti on taas ylpeä, kasvitieteen opesta puhumattakaan… (Ne on ehkä jotain kerrotun pionin, ruusun ja idänunikon risteymiä.)
Eikä nyt voi sanoa, että kuviksenopenkaan tarvitsisi henkeään haukkoa.

Tein lisäksi kaksi pienempää työtä. Kukkatyön koko oli ehkä A4-A3, nämä seuraavat noin postikorttikokoa.

Molemmat perinteistä laiskaa meininkiä, mutta ei anneta sen häiritä. Yhdestä asiasta olen todella ylpeä: nämä olivat todella nopeita. Ehkä  noin kolme minuuttia per työ (+ tietysti paperin kuivumisaika). Luonnossa nämä ovat jopa ihan kivoja, erityisesti alempi.

Että tällaista testausta. Päällimmäiseksi käteen jäi seuraavat:

1. Rrrrrrrakastan isoja vesivärisiveltimiä
2. Tarvitsen edellisessä kohdassa mainitun tuotteen. Piheydestä huolimatta.
3. Olen tyystintotaalisesti unohtanut kaiken kouluväreistä.
4. Pakkko opetella joko valokuvaamaan kännykällä tai ottaa kamera mukaan. Pahoittelen syvästi epätarkkoja ja tärähtäneitä kuvia.

(KK-postausta ei taaskaan ollut, tullut tai tule, sillä en ole saanut mitään aikaan.)

Sen sijaan tämä on pieni reflektaatio ja esittely siitä, mitä sain aikaan kurssilla “Kuvailmaisu” keskiviikon tunnilla. Kurssin teemana on “glokaali: kohtaamisia” ja jokaisen työn tulisi jotenkin käsitellä näitä ajatuksia. Keskiviikkoisin teemme maalausjuttuja, torstaisin grafiikkaa. Torstain juttua tulee varmaankin aikaisintaan keskiviikkona, kun käyn arvioimassa mitä sain aikaan (en saanut mitään, jos rehellisiä ollaan, ja siksi en keksinyt mitä postata).

Keskiviikkona siis on maalausta. Tällä ensimmäisellä kerralla aloitimme piirtämällä, koska (klassisessa näkemyksessä) se on maalauksen pohja. Ensiksi tutustuttiin hieman erilaisiin viivan- ja kynänkäyttötapoihin, sekä pohdittiin niiden ominaisuuksia.

Itse tehtävänä oli joko harjoitella valöörejä joko malli- tai muisto-/tunnepiirtämisessä käyttäen (mieluiten) jotakin sellaista viivaa, jota normaalisti ei käytä. Koska olen laiska, unohtui tuo jälkimmäinen osa aika pian ja normaali sekainen sotkutyyli otti vallan. Pyrin kuitenkin toteuttamaan tiettyjä elementtejä eri tyyleillä (selkeiten ehkä näkyy rajaavien puiden erilaisuus).

Oma valintani aiheeksi oli “muisto-/tunnepiirtäminen” ja yritin kuvassa saada aikaan rauhallisen, pehmän vaikutelman samalla kun huomio kiinnittyisi kuvan keskiosaan. Yritin tehdä vähän kalansilmävääristymääkin, mutta on yllättävän vaikeaa piirtää seiniä tarkoituksellisesti vinoon!
Samalla kuitenkin jätin hevoselle vähän kyselevän, ehkä jopa väistävän, ilmeen erityisesti oikealle puolelle ja harkitsin vielä lisääväni ihmiselle raipan vasempaan käteen ikään kuin hän olisi hieman arka.

Koska en käyttänyt kuvan tekemiseen minkään valtakunnan mallia, piti keskiviikkona ottaa tuumaustauko ja siksi mm. ihmisen kädet ja pää ovat hieman turhan hahmotelmanomaiset, epämääräiset. Korjaan ne kun on aikaa, ehkä seuraavalla kerralla.

Mitä sitten opin?

No, ainakin sen, että en osaa pidättäytyä tietyssä ulkoa tulleessa tyylissä tai tekniikassa.
Sen, että “aivot narikkaan” varjostelu onkin ihan kivaa.
Joskus oikeasti perspektiivin tai valon kierouttaminen/epäloogisuus oikeasti toimii ja tuo jotain lisää kuvaan.
Pitää piirtää enemmän ilman mallia.
Olen välinesnobi.

Ensi viikolla sitten kai siirrymme maalaukseen. Hyvä. Mikään piirtäjä en ole.

Toistaiseksi nimetön työ, A2, lyijykynä.