Kone on edelleen kuollut. Eipä siinä mitään, tuleepahan oikeasti keskityttyä enemmän ei-digitaalisten juttujen tekemiseen. Se on taas tänäkin vuonna yksi tavoitteistani (tarkemmin tavoitteita valoitan myöhemmin).

Mutta koska vuosi on jo näin pitkällä, otetaan ensimmäiset uudet kuvat! Yksi tavoitteistani on tehdä kaksi jonkinlaista muotokuvaa hevosista per viikko. Otin vuoden kaksi ensimmäistä viikkoa ihan tarkoituksella lomaa, joten ensimmäiset kuvat tein viikolla 3.

Aloitin nopeasti ja sen suurempia ajattelematta pienillä lämmittelytöillä:

Crescent & Moonie
A6, Crescent akvarellikynät ja puuväri, Moonie lyijykynä 2B

Että sellaista.

Teki mieli piirrellä jotain nopeaa ja käyttää pinkkiä vesivärikynää. Alas, alta löytyy työn tulos. Tämä oli tammikuun kuittaus pARTy-challengelle (@dA).

Ihan hauskaa skissailua, ja pidin lopputulokseen hakemastani talviponimaisuudesta, mutta taaskaan en osannut lopettaa ajoissa. C’est la vie.

(mallikuva © tragedyseen @ deviantart.com)

Viimekerralla kerroinkin jo, että viritimme kiilakankaita. Minulle siunaantui niitä kolme: yksi tarkoituksenmukainen (eli mitä opettaja halusi meidän kaikkien tekevän), yksi iiiso (eli mitä opettaja yritti kaupata, ettei se enää kulkisi luokassa) ja yksi pienempi ja kapea (eli mikä nyt vaan himotti). Mittasinkin pohjat, mutta enhän minä enää niitä muista. Olisiko ollut 60 x 70, 80 x 80 ja 70 x 40 cm minun sarjani. Mittaan joskus uudestaan.

Teemana meillä on edelleen se “glokaaleja kohtaamisia”, enkä voi kertoa kauheasti valaistuneeni. Koska tuo pitkäkkään muotoinen pohja huusi itselleen maisemaa, lähdin miettimään asioita sen kautta. Koska Helsingin siluetti ideana oli aika kuluneen oloinen, se karsiutui siihen. Aloin miettimään muunlaista Helsinkiä, peltoja ja luontoa. Ja siitä sitten päädyin itselle tutumpaan seutuun ja niinkutsuttu idea oli valmis.

Luonnos kertoo kaiken olennaisen:

Seuraavaksi mietin, että se olisi vaikuttavampi pidempänä. Koska pidempää pohjaa ei ollut, ajattelin jakaa tuon “keskikokoisen” pohjan pystysuunnassa kolmeen allekaiseen lokeroon (ks. edellisen kuvan oikea yläreuna) ja laittaa jokaiseen yhden elementin työstä.

Neliöpohjalle minulla myöskin oli olemassa idea. Osastossa “vähän tavallisempi Helsinki-kuva”. Se nyt kuoli vähän ennen kuin oppi elämään, kuten kuvista näkyy:

(Näistä ehkä lähinnä sekä alkuperäistä ideaa että toteuttamiskelpoista on oikea ylänurkka.)

Kolmatta ideaa en sitten enää saanut materialisoitumaan edes googlettamalla, joten päätin heittää kynät nurkkaan ja maalata tuon ensimmäisen idean mukaisen pohjamaalauksen.

Sanoista tekoihin ja aloitin jakamalla 4B-lyijykynällä (tarkkuuden olennaisuus ilmenee kohta) pohjan viivojen mukaisiin osiin. Sitten hahmottelin perusmuotoja hyvin ohuella öljymaalilla. Kun olin hahmotellut kaikki kolme osaa, tajusin, että eihän se niin toimi. Siis kumi käteen ja poistamaan viivoja.

Esitän vain yhden kysymyksen: oletteko koskaan yrittäneet poistaa 4B-kynän viivoja kankaalta puolikostean öljymaalin alta? Minä olen, valitettavasti. Voin myös kertoa, että yritykseksi jää.

No, eikun uutta päälle niin, että jaoinkin työn nyt pituussuunnassa kahtia. Pyyhin mahdollisimman paljon väriä pois ja yritin olla välittämättä.

Tämän kolossaalisen ajanhukan jälkeen otin pitkäkkään pohjan käsittelyyn. Aloin suhteellisen rohkeasti maalaamaan sille vastaavan, hieman jatkokehitellyn, idean pohjamaalausta.

Sain maalattua koko pohjaan värin ennen kuin tajusin kuinka hirvittävän tylsä ja samanlainen kuin kaikki muutkin työni ko. pohjalle oli muodostumassa. Pysäytin siveltimen ja aloin miettimään. Haaveilin jostain laajasta kuvasta, sellaisesta, jossa horisontti olisi todella ylhäällä kuvaa. Ja että kuvassa olisi talvi. Ehdottomasti talvi.
Tyylin tuo.  Mutta hienompi. En vain osannut hahmottaa, että miten siihen pääkohteeni tulevat ilman, että perspektiivi on kumma ja ties mitä.

Katsoin hetken sotkua pohjalla ja sanoin “sod it” ja kävelin kotiin nukkumaan. Ei minun päiväni.

(Ja ennen kuin ihmettelette: luonnosten sisältöjen tarkempi avaaminen on jätetty pois ensimmäisessä kappaleessa mainitusta syystä.)

No, aloitetaan vasta ensi viikolla oikeasti, eikö niin?

Tämän viikon kuva ei teknisesti ottaen ole ihan valmis (ks. jalat, hyi kauhea!), mutta ajattelin nyt kuitenkin esitellä, kun ei parempaakaan ole tarjolla. Tämä kuva siis oli kokeilu siitä, millaista jälkeä tulee ilman mallikuvia. Quarter-ori, luulisin.

Ei kovin kummoista, jos saan sanoa. Selittyy ehkä miksen tee mitään ilman malleja.

Torstaina 17.3. oli Tampereella kutsuvieraille Ladyn tyyli -näyttelyn avajaiset. En ollut hirvittävän innostunut lähtemään, kun en filistealaisena tajunnut mistä näyttelyssä oli kyse (eli kutsukortin informaatio ei minulle riitä!).

Olen todella iloinen, että menin!

Näyttelyhän on Lady Ostapeckin kuvista ja Haiharalle lahjoittamistaan puvuista koottu. Itse Lady on amerikansuomalainen 93-vuotias (!, Lady oli itse paikalla) valokuvaaja, joka pukee kuvattavansa 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alkupuolen vaatteisiin, ympäristöihin ja rooleihin. Klikatkaa linkkiä ja tutkikaa, on sen arvoista! Jos siis ette ole vielä törmänneet.

Näissä kuvissa todella näki sen, kuinka voi lisätä vaikka kuinka paljon kauniita asioita pieneen tilaan ilman, että tulee sekava tai tylsä kokonaisuus. Historiallisista puvuistahan olen pitänyt kersasta asti, nykyään ihastus suuntautuu enemmän 1910-1930 -lukujen muotiin, joita oli myös esillä ihanat esimerkit.
(Näin aihetta sivuten: olenko se minä vain, kun ennen kaikki esineet olivat niin paljon kauniimpia? Samaa huokailen aina kun katson tv-sarjaa “Upstairs, Downstairs” [suomeksi Kahden kerroksen väkeä ?] ja sitä nyt tulee aika tiiviisti katsottua…)

Tunsin itseni jotenkin oudosti inspiroituneeni. En osaa tarkkaan sanoa miksi. Kävisikö jokin seuraavista?

1) Oli ihanaa nähdä kauniita asioita pelkkien symbolististen tekotaiteellisten yhteiskunnallisesti muka merkittävien ja ties minkä ns. nykytaiteen sijaan. Henkilökohtaista, kaunista, pieniä hetkiä.

2) Oli lohdullista kuulla ja nähdä se ajatus, että aikaa on. Monessakin yhteydessä näyttelystä puhuttaessa on sanottu, että luova voi olla ties kuinka kauan.

3) Vielä lohdullisempaa on se, että oman juttunsa voi löytää ihan sattumalta ja missä vain. Lady löysi kameransa ja tyylinsä sattumalta kirpputorilta. Tiedä josko löytäisin siis omani vaikka ensi viikolla junassa!

Uskon, että tulen käymään näyttelyssä vielä ainakin pari kertaa. Nyt olen käynyt jo neljästi avajaiset mukaanlukien. Haluaisin kovasti ottaa mukaan kyniä ja papereita ja ihan vain katsoa yksityiskohtia ja piirtää. (Ja samalla voisi katsoa sen Tampere 1918 -näyttelyn vähän paremmin kuin tähän asti.)

Tänään kuitenkin kävin akateemisessa piirtämisessä. Singer Sargent I am not, vieläkään.

Silti olen toisaalta todella iloinen ja tyytyväinen tähän päivään, toisaalta taas pelottaa ja ärsyttää. Menin sillä ajatuksella, että teen Jotain Hienoa, kun kerran viimeksi oli niin hirveää, enkä ole ehtinyt sen ekan kerran jälkeen käydäkään erinäisistä syistä (yksi niistä on laiskuus, jos arvasitte). Aikaa oli neljä ja puoli tuntia.

No, istuin paikalla noin vartin. Otsikkokuvassa keskellä näkyvästä kipsistä sain aikaan tämän:

Olen todella tyytyväinen. (Vaikea ehkä päätellä näin hirveän huonosta kuvasta.)  Viiva oli luonnollista ja se tuli helposti. Mielestäni ihan muodossakin, vaikka selkeitä korjattavia paikkoja. Mutta se keveys ja helppous, millä tämän sain… Ja tosiaan pitkälti alle vartissa. Hyvä minä! Tämän haluan pitää.

Se pelottava puoli sitten: mielestäni työ oli tässä vaiheessa valmis. En taaskaan uskalla jatkaa! Tiedän, että en enää tämän vaiheen jälkeen löydä sitä hetkeä, jolloin työssä ei ole enää mitään lisättävää eikä mitään poistettavaa, vaan sorrun liian helposti ylityöstämiseen.
Tarkoittaako tämä siis sitä, etten voi edetä ylläolevasta? Vai onko se vaan hiilitaitojeni unohduksesta kiinni? (En ole tehnyt mitään järkevää hiilellä varmaankaan ainakaan viiteen, ehkä jopa kymmeneen, vuoteen.)

Akateemisen piirtämisen lisäksi sain itseäni niskasta kiinni ja osallistun maalaustapahtumaan 3.11. Käyn demoamassa akryylimaaleilla “jotain”, todennäköisesti maisemaa. Katsotaan lähempänä.

15.11. olisi piirustuskilpailudedis, haluaisin osallistua, vaan en tiedä millaisella työllä jne. Saakohan osallistua useammalla kuin yhdellä?

Muuten sitten taas tilauksia etiäpäin, pinopostauksia ja walkkiksia luvassa toivottavasti nopeammin kuin voitte uskoa!

No, näyttelytöitä pohjustin ja alusmaalasin. Ollaan tyytyväisiä siitä.

Tilauksissa ongelmoin arabin kanssa, se ylhäällä. Joskus kun tätä viimeksi tein (kesällä…) tajusin, että olin valottanut päin seiniä ja meni isosti uusiksi. Tässä kuvassa kaikki korjaukset ei vielä ole valmiina, mutta vähän jo parempi. Mallikuvaan verratessa näette varmaakin, että olen eksynyt vähän kauas. Mutta toivotaan, että saisin pian valmiiksi ja kelvoksi!

Issikoiden lomassa (3 kpl) bongasin foorumilta kyselyn piirtää moriesian. Oli pakko piirtää nopea luonnos (n. 20 minuuttia) ajatuksella “moriesian? jos laitan puolet friisiä ja puolet morgania, SE ON LOISTAVA.”. Huomautettakoon, etten ole koskaan ennen piirtänyt moriesiania saati morgania. Tulokset voisivat olla hieman paremmat jos olisin edes googlettanut. Mutta sanotaan vain “LOL” ja jätetään tämä tähän.

On with the show!

Day 1: yourself

Hei, jopa ihan kiva! Uskomatonta. Tosin ei kauhean näköinen ehkä, ei tartuta siihen. Lähti ihan väripohjalta, olisi voinut vähän tarkemmin käyttää niitä (värit sekaisin valon ja varjon alueilla). Muuten pidän kyllä luonnoksellisuudesta. Vähän vanhantyylistä öljymaalausfiilistä, eikö totta?
(Maalattu webbikameran avustuksella — ensimmäistä kertaa ikinä keksin sillekin jotain käyttöä!)

Day 2: fav animal

Kanadanhanhi! Kyllä, olen fani. ♥ Oli todella vaikea keksiä minkä eläimen tekee, mutta päätyi nyt sitten tähän. Kanadanhanhet vaan on jotain niin superia.

Day 3: fav food

Lemppariruoka: kanacaesarsalaatti. Ei ehkä ihan aukea tuosta, arvatkaa huviksenne laitoinko tähän mitään edes etäisesti vaivaa muistuttavaa? (Vaikka kastikepullostahan tuli ihan ok!)
Kuvassa siis etualalla vasemmalta krutonkeja, parmesaanilastuja, niiden takana tummaksi paistettu kananrinta ja takana salaattia (tosin vääränlaista…) ja kastikepullo.

Loput neljä tulevat kun pääsen taas kotiin ja koneelle! (Keskiviikkona?)

Jännästi myös olen tehnyt paljon vesivärivaikutteisia kuvia. Lieneekö seurausta siitä, että odotan kovasti koska pääsen vesivärien kimppuun. Tietysti voin odottaa vesiväreilyä myös siksi, että olen muuten ruvennut vesivärihenkeen.

Tämä nyt ei mennyt lainkaan niinkuin piti. Tausta on paljon herkempi, paljon pliisumpi kuin alkuajatuksessa. Mutta alkuajatus kehittyi ja pyrin tekemään taustasta vähän liekkimäisen. Ideana aika hyvä, toteutusta voisi hioa paremmalla ajalla.

Tästä sen sijaan tuli jo vähän kivempikin, mutta varjon ja pölyn yhdistäminen tuntui niin hankalalta, että jätin lopulta koko kuvan aika unenomaiseksi. Oli niin hieno idea mallikuvassa, että koin täysin pakolliseksi maalata! Vaikkei ollutkaan täysin sellainen kuin oli ideana…

Värit ovat kyllä ihania. Mitä enemmän sitä maalaa, sen selkeämmin kokeen katsovansa asioita enemmän kuin impressionisti. Melkein jo koloristin rajalla. Ei taida siis minusta tulla Hudson River School -vaikutteista maalaria, mutta liekö tuolla niin väliä? Säästetään vähän romantiikassa. Fiilis se on tärkeintä taiteessa, ihan niin kuin ratsastuksessakin!

Nämä ovat kaikki lännenratsastusaiheisia luonnoksia/tutkielmia.

Sarjassa on kolme puomikuvaa (ne nyt varmaan kaikki tunnistaa?), jotka ovat lähinnä kotikutoisia Ranch Traileja (laji, joka perustuu karjatilan tehtäviin). Niiden piti kyllä olla Western Traileja (laji, joka perustuu maastoratsastuksen tehtäviin), mutta erm. Eivät ole varusteiltaan ja ratsukoiden ilmiasuilta niin hienoja.

Trail-harjoittelua, korotetut puomit ristikkona

Trailia kotona: puomikuja siksakkina (ideana siis kulkea kujasta koskematta puomeihin)

Side-pass (väistö suoraan sivulle) puomin päällä

Toiset kolme kuvista taas ovat Reiningiä.  Aiheena oli “woah!”, jonka taas voi tulkita huudahdukseksi “wow!” tai lännenratsastukseen kuuluvaksi pysähdyskäskyksi (kyllä, “woah” on oikeasti sen tekninen termi). Koska olen tylsä, enkä pidä sliding stopin (pysähdys, jossa hevonen “istuu” takajaloille ja ravaa etujaloilla kunnes kitka hidastaa pysähdykseen) kuvista, en sellaisia tehnyt. Paitsi sen yhden: tuo violetti, jonka esittelin jo viimeisessä päivityksessä. Tosin senkin voi tulkita mm. Cuttingissa (karjalaji, jossa vasikkalaumasta erotetaan yksi ja pidetään sitä erossa muusta laumasta) esiintyväksi tiukaksi käännökseksi. Kaksi muuta sitten on roll-backiin (liike, jossa hevonen kääntyy 180 astetta sisätakajalan ympäri; lähtee pysähdyksestä ja tavallisesti päättyy laukkaan) liittyviä…

Se iänikuinen sliding stop…

Roll-backista. Tämän voisi ajatella olevan pysähdys käännöksen jälkeen…

Kuvitustyylinen aika liiankin selkästi roll-back

Viimeinen sarja olikin sitten vain kaksi kuvaa, molemmat tunnelmointikuvia Pleasuresta (laji, jossa etsitään mahdollisimman miellyttävää ratsua). Toinen on omaan silmääni paljon mieluisampi, toisessa taas ärsyttää melkein kaikki — mutta ei se mitään, sellaista sattuu!

Alkukäynnit, ai miten niin? (No okei, ehkä loppukäynnit.)

Pakkauksessa ihan tuhottomasti kärsinyt kuva vilpeän harjoittelusta. Huomatkaa varjojen outous.

Että tällaisia niistä sitten tuli! Oli ihan kiva välillä tehdä jotain vain todella nopeasti sen kummempaa yksityiskohtia yms. miettimättä. Monessakin näistä olisi mahdollisuuksia kunnolliseen maalaukseen, vaan arvatkaa löytyykö sellaiselle koskaan aikaa? Mistä puheenollen; tilaustöiden kimppuun!