Kone on edelleen kuollut. Eipä siinä mitään, tuleepahan oikeasti keskityttyä enemmän ei-digitaalisten juttujen tekemiseen. Se on taas tänäkin vuonna yksi tavoitteistani (tarkemmin tavoitteita valoitan myöhemmin).

Mutta koska vuosi on jo näin pitkällä, otetaan ensimmäiset uudet kuvat! Yksi tavoitteistani on tehdä kaksi jonkinlaista muotokuvaa hevosista per viikko. Otin vuoden kaksi ensimmäistä viikkoa ihan tarkoituksella lomaa, joten ensimmäiset kuvat tein viikolla 3.

Aloitin nopeasti ja sen suurempia ajattelematta pienillä lämmittelytöillä:

Crescent & Moonie
A6, Crescent akvarellikynät ja puuväri, Moonie lyijykynä 2B

Että sellaista.

Jotka blogia ovat enemmän seuranneet, ovat varmasti jo huomanneet, etten ole ääriviivojen suuri fani. Esteettisestikään en aina oikein pidä ääriviivallisista kuvista, mutta itse tekeminen onkin sitten ihan mahdotonta. Silti kuitenkin piti kokeilla ihan vain siitä harhaluulosta, että voisin onnistua, olla nopeampi ja saada hienoa (erilaista) jälkeä aikaan.

Arvaatte varmasti lopputuloksen, mutta tässä se on vielä kehityskertomuksena:

Osa 1. Luonnostelu, eli ensimmäinen virhe.
“En mä millään jaksa etsiä nyt mallikuvia. Piirrän vaan jotain. Kyllä mä nyt aina sen verran osaan piirtää!”

Jep, näinhän minä toki. Ei ole tainnut kyllä suomenhevosta nähdäkään tuo mammutti. Hyvänä uutisena voi pitää sitä, että ei siihen ähellykseen ja tuskanhuokauksiin mennytkään kuin puoli iltaa.

Osa 2. Linet, eli se toinen virhe.
“Joo mähän teenkin nää linet vektoreina! Tosi hyvä idea! Ainakin osaan tehdä vektorikuvia!”
Ehdin piirtämään noin takapuolen ja hännän ylälinjan, kunnes tajusin, että käteni tärisee ihan jumalattomasti.

“No oho, en mä ehkä ookaan ihan niin hyvä. Jos siis ottaisi jonkun muun työkalun… Mikähän tää on… Näyttää kivalta, tehdään sillä.”

Pakko todeta, etten ole varmaan koskaan eläessäni piirtämisen yhteydessä nauranut niin paljon kuin näitä linejä tehdessä.  Käteni on ihan järjettömän tottumaton siistin viivan tekemiseen, en osaa käyttää mitään työkaluja ja kaiken kukkuraksi käyttöjärjestelmä ei tunnistanut piirtopöydällä kynänvetoja aktiivisuudeksi, vaan räpsi näytönsäästäjää vähän väliä päälle.

Lopputulos oli aivan huumaavan hieno. Mutta mitä muuta sieltä voikaan tulla, kun oli niin mahtava luonnos! Hännästä voinee ehkä päätellä meikäläisen joskus tehneen arabin tai toisenkin. Ja se siistiminen… Ai siis mikä?

Osa 3. Väritys, eli loogisesti katsoen kolmas virhe.
No, kun hienot linet on saatu aikaan, niin pakkohan niitä on värittääkin jotenkin. Paras tapa on valita jokin työkalu, josta ei ole koskaan kuullutkaan ja vaihtaa sen asetukset. “Kyllä se toimii!” Seuraavaksi valitsee hevoselle värin, jota ei osaa normaalistikaan tehdä ja toteuttaa sen ihan randomeillaa väreillä, jotka riitelevät toistensa kanssa.

Huomatkaa myös valtavan hieno taustasuunnittelu.

No, onhan se kiva, että on kivaa. Edes joskus.

Teki mieli piirrellä jotain nopeaa ja käyttää pinkkiä vesivärikynää. Alas, alta löytyy työn tulos. Tämä oli tammikuun kuittaus pARTy-challengelle (@dA).

Ihan hauskaa skissailua, ja pidin lopputulokseen hakemastani talviponimaisuudesta, mutta taaskaan en osannut lopettaa ajoissa. C’est la vie.

(mallikuva © tragedyseen @ deviantart.com)

Aloitin miettimällä uutta ideaa sille pitkäkkäälle pohjalle. Koska en saanut kotonakaan luonnostellessa kiinni perspektiivistä, ja näin ollen hahmottanut lainkaan sisältöä, hylkäsin “horisontti ylhäällä” -idean ja annoin vallan perinteiselle erittäin tylsälle ja puhkikalutulle tyylilleni.

Luonnokseen sain jopa värit mukaan. Uskomatonta. Tältä pohjalta lähti koko toteutus:

… jjeep. Edellinen oli myös aika tarkalleen opettajan fiilis luonnoksesta. Älköön kukaan väittäkö, että panostaisin piirtämiseen tarpeettomasti!

Ei muuta kuin iso (pohjustus)sivellin (♥, olen rakastunut nyt isoihin siveltimiin!) kouraan ja maalaamaan. Aikaa meni ehkä noin 15 minuuttia edellisviikon fiaskosta uuteen, suhteellisen kehityskelpoiseen pohjamaalaukseen. Ei huono.

Sillä aikaa kun tuo toinen kuivui, tein hieman viime viikolla missaamiani grafiikkajuttuja. PVC-kaiverruksen luonnostelua ja sellaista. (Niistä tulee oma grafiikkapostauksensa.)

Grafiikkaan kyllästyttyäni otin työn alle sen keskikokoisen pohjani. Viimeksi kerroin kuinka taas kerran muutin suunnitelmia kesken kaiken. Tällä kertaa sitä ongelmaa ei ollut, koska minulla ei ollut suunnitelmaa…

Oikeastaan työ nojaa nyt muutaman keskeisen idean pohjalle:

1. Haluan käyttää jotain älyttömän kirkasta väriä. Todennäköisesti tulee olemaan “Vermillion”. (Tämä idea on oikeastaan pöllitty tuosta pitkäkkään pohjan ideasta, koska tuntuu siltä, ettei tämä tehosteväri nyt sovikaan työhön.)
2. Haluan käyttää “Olive Green”iä, koska ryhmässä muutamat ovat sitä ihailleet taas niin paljon, että minäkin innostuin.
3. Haluan tehdä jotain todealla maalauksellista. Todennäköisesti isolla siveltimellä.
4. Haluan tehdä jotain erittäin paljon valkoista sisältävää.
5. Haluan tehdä jotain oikein tummaa, ehkä jopa mustaa “piirrosta” maalilla.
6. Haluan vesivärimäisen kirkkaan ja hempeän taustan tälle kaikelle.

Aika näyttää tuleeko tästä koskaan mitään ja montako ideaa karsin. Nyt työ näyttää (6. ideaa myötäillen) tältä:

Pohjalla näkyy kyllä ikävästi edellisessä osassa kertomani hahmottelu. Sekä pystysuuntaisen että vaakasuuntaisen jaon osalta. Ei kiva.

Tästä sitten jatkamaan ensi kerralla!

Viimekerralla kerroinkin jo, että viritimme kiilakankaita. Minulle siunaantui niitä kolme: yksi tarkoituksenmukainen (eli mitä opettaja halusi meidän kaikkien tekevän), yksi iiiso (eli mitä opettaja yritti kaupata, ettei se enää kulkisi luokassa) ja yksi pienempi ja kapea (eli mikä nyt vaan himotti). Mittasinkin pohjat, mutta enhän minä enää niitä muista. Olisiko ollut 60 x 70, 80 x 80 ja 70 x 40 cm minun sarjani. Mittaan joskus uudestaan.

Teemana meillä on edelleen se “glokaaleja kohtaamisia”, enkä voi kertoa kauheasti valaistuneeni. Koska tuo pitkäkkään muotoinen pohja huusi itselleen maisemaa, lähdin miettimään asioita sen kautta. Koska Helsingin siluetti ideana oli aika kuluneen oloinen, se karsiutui siihen. Aloin miettimään muunlaista Helsinkiä, peltoja ja luontoa. Ja siitä sitten päädyin itselle tutumpaan seutuun ja niinkutsuttu idea oli valmis.

Luonnos kertoo kaiken olennaisen:

Seuraavaksi mietin, että se olisi vaikuttavampi pidempänä. Koska pidempää pohjaa ei ollut, ajattelin jakaa tuon “keskikokoisen” pohjan pystysuunnassa kolmeen allekaiseen lokeroon (ks. edellisen kuvan oikea yläreuna) ja laittaa jokaiseen yhden elementin työstä.

Neliöpohjalle minulla myöskin oli olemassa idea. Osastossa “vähän tavallisempi Helsinki-kuva”. Se nyt kuoli vähän ennen kuin oppi elämään, kuten kuvista näkyy:

(Näistä ehkä lähinnä sekä alkuperäistä ideaa että toteuttamiskelpoista on oikea ylänurkka.)

Kolmatta ideaa en sitten enää saanut materialisoitumaan edes googlettamalla, joten päätin heittää kynät nurkkaan ja maalata tuon ensimmäisen idean mukaisen pohjamaalauksen.

Sanoista tekoihin ja aloitin jakamalla 4B-lyijykynällä (tarkkuuden olennaisuus ilmenee kohta) pohjan viivojen mukaisiin osiin. Sitten hahmottelin perusmuotoja hyvin ohuella öljymaalilla. Kun olin hahmotellut kaikki kolme osaa, tajusin, että eihän se niin toimi. Siis kumi käteen ja poistamaan viivoja.

Esitän vain yhden kysymyksen: oletteko koskaan yrittäneet poistaa 4B-kynän viivoja kankaalta puolikostean öljymaalin alta? Minä olen, valitettavasti. Voin myös kertoa, että yritykseksi jää.

No, eikun uutta päälle niin, että jaoinkin työn nyt pituussuunnassa kahtia. Pyyhin mahdollisimman paljon väriä pois ja yritin olla välittämättä.

Tämän kolossaalisen ajanhukan jälkeen otin pitkäkkään pohjan käsittelyyn. Aloin suhteellisen rohkeasti maalaamaan sille vastaavan, hieman jatkokehitellyn, idean pohjamaalausta.

Sain maalattua koko pohjaan värin ennen kuin tajusin kuinka hirvittävän tylsä ja samanlainen kuin kaikki muutkin työni ko. pohjalle oli muodostumassa. Pysäytin siveltimen ja aloin miettimään. Haaveilin jostain laajasta kuvasta, sellaisesta, jossa horisontti olisi todella ylhäällä kuvaa. Ja että kuvassa olisi talvi. Ehdottomasti talvi.
Tyylin tuo.  Mutta hienompi. En vain osannut hahmottaa, että miten siihen pääkohteeni tulevat ilman, että perspektiivi on kumma ja ties mitä.

Katsoin hetken sotkua pohjalla ja sanoin “sod it” ja kävelin kotiin nukkumaan. Ei minun päiväni.

(Ja ennen kuin ihmettelette: luonnosten sisältöjen tarkempi avaaminen on jätetty pois ensimmäisessä kappaleessa mainitusta syystä.)

Kaiken hyvän lisäksi oli vielä hirveä into ja himo maalata! Mikä voisikaan mennä vikaan!

No, aika moni asia, näemmä.

Luku 1, se kauiten odottanut pitäisi jo vihdoin saada pois…“Teen nyt vihdoin tän roikkuvan loppuun, ei siinä enää paljon ole”, tuumi hän. Photoshop kauniiseen käteen ja kuva auki. Mustien sekoittelua, jalka-asentojen korjausta. Vihellellen hän lisää varjoa tuomaan syvyyttä. Sitten, täysin pyytämättä ja ilmoittamatta, saapuu kamala valaistuminen. Sehän on ihan kamala, eikä yhtään sellainen kuin piti. Blergh!

Hätä ei ole onneksi tämän näköinen. Urhea sankarimme ajattelee olevansa ovela kuin päivävuoroon siirtynyt kettu ja vaihtaa kuvaa.

Luku 2, jos et voi olla järjestelmällinen, ole ainakin nopea
“Tämä nyt ainakin on nopeasti valmis!” hän lohduttaa itseään. “Eihän tästä nyt puutu juuri mitään, katson vaikka leffan samalla ja siinäpä se. Sitten voi palata vähän vaikeampaan.”
Puoli tuntia myöhemmin näyttämölle astuu vanha tuttumme, pyytämätön valaistuminen.
“Hetkinen”, hän sanoo, “tässä on nyt jotain hieman pielessä”. Mitä, kas se ilmenee pian.
“Niin, tän piti olla voikko. Miksihän tämä näyttää nyt ihan shamppanjahallakolta?”

Seuraa masennus ja armoton ketutus. Kuitenkin vaaroja kaihtamatta seuraavana päivänä pääkärsijämme yrittää uudelleen onnistumista.

Luku 3, jos et voi olla edes nopea, tee sitten asiat luokattoman hyvin
“Ainakin voisi luonnostella yhden roikkuvan kuvan pois kuleksimasta”, tuumii päähenkilömme selvästi nöyrtyneenä. “Kovin monta juttua ei tässä voi mennä vikaan.”
Silti sieltä aina muutama varmasti perille löytävä ilmaantuu.
“Jalka-akselit, mitä ne on? Ai tummanpunaruunikko? Mikähän se näistä miljoonasta hevosesta oikeasti on… Ja miksihän puoliverisiltä katoaa kaulat aina jonnekin? Ei se mitään, piirretään pää yhdeksättä kertaa uusiksi.”
Pienet korjaukset täyttävät pimenevän illan. Lopulta ei ole enää muuta tehtävissä kuin iskeä väriä tuomaan jotain illuusiota oikeasti toimivasta suunnitelmasta, sulkea softa ja toivoa, että se menee läpi.
… paitsi että ne ketun sukat. Unohtuu aina.

Ja näin päättyy pieni tarinamme hyvistä aikomuksista. Tarinamme moraali ei liene epäselvä kenellekään.

Ei näin, ei todellakaan näin.

(Voisi edes nanonsa nanoilla kunnialla loppuun sen sijaan, että kirjoittaa turhia postauksia blogiin tai foorumeille. Mutta ei näemmä edes sitäkään.)

Torstaina 17.3. oli Tampereella kutsuvieraille Ladyn tyyli -näyttelyn avajaiset. En ollut hirvittävän innostunut lähtemään, kun en filistealaisena tajunnut mistä näyttelyssä oli kyse (eli kutsukortin informaatio ei minulle riitä!).

Olen todella iloinen, että menin!

Näyttelyhän on Lady Ostapeckin kuvista ja Haiharalle lahjoittamistaan puvuista koottu. Itse Lady on amerikansuomalainen 93-vuotias (!, Lady oli itse paikalla) valokuvaaja, joka pukee kuvattavansa 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alkupuolen vaatteisiin, ympäristöihin ja rooleihin. Klikatkaa linkkiä ja tutkikaa, on sen arvoista! Jos siis ette ole vielä törmänneet.

Näissä kuvissa todella näki sen, kuinka voi lisätä vaikka kuinka paljon kauniita asioita pieneen tilaan ilman, että tulee sekava tai tylsä kokonaisuus. Historiallisista puvuistahan olen pitänyt kersasta asti, nykyään ihastus suuntautuu enemmän 1910-1930 -lukujen muotiin, joita oli myös esillä ihanat esimerkit.
(Näin aihetta sivuten: olenko se minä vain, kun ennen kaikki esineet olivat niin paljon kauniimpia? Samaa huokailen aina kun katson tv-sarjaa “Upstairs, Downstairs” [suomeksi Kahden kerroksen väkeä ?] ja sitä nyt tulee aika tiiviisti katsottua…)

Tunsin itseni jotenkin oudosti inspiroituneeni. En osaa tarkkaan sanoa miksi. Kävisikö jokin seuraavista?

1) Oli ihanaa nähdä kauniita asioita pelkkien symbolististen tekotaiteellisten yhteiskunnallisesti muka merkittävien ja ties minkä ns. nykytaiteen sijaan. Henkilökohtaista, kaunista, pieniä hetkiä.

2) Oli lohdullista kuulla ja nähdä se ajatus, että aikaa on. Monessakin yhteydessä näyttelystä puhuttaessa on sanottu, että luova voi olla ties kuinka kauan.

3) Vielä lohdullisempaa on se, että oman juttunsa voi löytää ihan sattumalta ja missä vain. Lady löysi kameransa ja tyylinsä sattumalta kirpputorilta. Tiedä josko löytäisin siis omani vaikka ensi viikolla junassa!

Uskon, että tulen käymään näyttelyssä vielä ainakin pari kertaa. Nyt olen käynyt jo neljästi avajaiset mukaanlukien. Haluaisin kovasti ottaa mukaan kyniä ja papereita ja ihan vain katsoa yksityiskohtia ja piirtää. (Ja samalla voisi katsoa sen Tampere 1918 -näyttelyn vähän paremmin kuin tähän asti.)

No, näyttelytöitä pohjustin ja alusmaalasin. Ollaan tyytyväisiä siitä.

Tilauksissa ongelmoin arabin kanssa, se ylhäällä. Joskus kun tätä viimeksi tein (kesällä…) tajusin, että olin valottanut päin seiniä ja meni isosti uusiksi. Tässä kuvassa kaikki korjaukset ei vielä ole valmiina, mutta vähän jo parempi. Mallikuvaan verratessa näette varmaakin, että olen eksynyt vähän kauas. Mutta toivotaan, että saisin pian valmiiksi ja kelvoksi!

Issikoiden lomassa (3 kpl) bongasin foorumilta kyselyn piirtää moriesian. Oli pakko piirtää nopea luonnos (n. 20 minuuttia) ajatuksella “moriesian? jos laitan puolet friisiä ja puolet morgania, SE ON LOISTAVA.”. Huomautettakoon, etten ole koskaan ennen piirtänyt moriesiania saati morgania. Tulokset voisivat olla hieman paremmat jos olisin edes googlettanut. Mutta sanotaan vain “LOL” ja jätetään tämä tähän.

On with the show!

Day 1: yourself

Hei, jopa ihan kiva! Uskomatonta. Tosin ei kauhean näköinen ehkä, ei tartuta siihen. Lähti ihan väripohjalta, olisi voinut vähän tarkemmin käyttää niitä (värit sekaisin valon ja varjon alueilla). Muuten pidän kyllä luonnoksellisuudesta. Vähän vanhantyylistä öljymaalausfiilistä, eikö totta?
(Maalattu webbikameran avustuksella — ensimmäistä kertaa ikinä keksin sillekin jotain käyttöä!)

Day 2: fav animal

Kanadanhanhi! Kyllä, olen fani. ♥ Oli todella vaikea keksiä minkä eläimen tekee, mutta päätyi nyt sitten tähän. Kanadanhanhet vaan on jotain niin superia.

Day 3: fav food

Lemppariruoka: kanacaesarsalaatti. Ei ehkä ihan aukea tuosta, arvatkaa huviksenne laitoinko tähän mitään edes etäisesti vaivaa muistuttavaa? (Vaikka kastikepullostahan tuli ihan ok!)
Kuvassa siis etualalla vasemmalta krutonkeja, parmesaanilastuja, niiden takana tummaksi paistettu kananrinta ja takana salaattia (tosin vääränlaista…) ja kastikepullo.

Loput neljä tulevat kun pääsen taas kotiin ja koneelle! (Keskiviikkona?)

Olen jo pitkään haikaillut “painting a day” -idean toteuttamisesta. Koskaan vain ei tunnu olevan mahdollisuutta (lähinnä siksi, että akryyli- ja öljymaalaustarvikkeet ovat hankalia pitää mukana reissatessa, eikä muiden tekniikoiden harjaannuttamiseen ole [muka] ollut aikaa), joten päätin ottaa itseäni niskasta kiinni lukemisen ja reissaamisen lomassa.

Portfolion täydentämiseksi ja itseni kehittämiseksi päätin tehdä dailyt pastelleilla. Tilausten vuoksi en ole tätä ennen ehtinyt harjoittelemaan mitään systemaattisesti, joten oli jo aikakin kesällä saada jotain aikaan. Vaikka kuinka pientä ja “peruskamaa”.
Välillä oli oikein kivaa palata taas pastellien pariin, välillä se oli yllättävänkin hankalaa… Tämä saattanee käydä ilmi myös valmiista töistä.

Näin avausviestissä voin kertoa myös sen, että kaikki kuvat ovat myynnissä ensimmäiselle kysyjälle. Hinta on aiheesta ja muusta riippumatta kympin kappale, sisältäen postituskulut, mutta EI kehystystä. Kannattaa siis ottaa yhteyttä heti jos näkyy omaa silmää miellyttävä ja omaa sisustusta täydentävä pieni maalaus.

Mutta pidemmittä puheitta tervetuloa tutustumaan kesääni dailyjen muodossa!

(Aloituskuvana nopeat luonnosleikittelyt, joiden mallina on sama valokuva kuin ensimmäisessä dailyssä. Mallina toiminen kuvan on ottanut nimimerkki CitronVert deviantARTissa. Pahoittelen todella huonoa kamerakännykkäkuvaa.)