Näyttelyn purku
Eilen olin purkamassa pienen näyttelyni. 10 maalaustani oli ilostuttamassa paikallisia julkisia tiloja hieman yli kaksi kuukautta (lokakuun alusta). Maalausten inspiraationa oli Vogue-lehden kannet, joita toteutin tietyin rajoituksin hevosten muotokuvina. 8 maalausta oli akryylimaalauksia, mikä oli sinänsä hassua, etten ollut aikaisemmin akryylillä tehnyt mitään tässä koossa (pienin työ oli 30×40, suurin 110(?)x80 cm).
Näyttely samalla kokosi hevosharjoitteluni eräänlaiseksi lopputyöksi. Jo tehdessä huomasin ainakin hienoista edistymistä sivellintyöskentelyssäni — iso juttu ihmiselle, jonka työt ovat olleet lähinnä hiotun muovin näköisiä tekstuuriltaan!
Jäljelle jäi vain yksi ongelma: mihin ihmeeseen nämä työt laitan? Ei minulla ole säilytystilaa! Itse asiassa säilytystilaa on niin vähän, että päätin viime vuonna alkaa hävittämään pääsääntöisesti kaikki edellisvuotta vanhemmat työt (eli esim. tänä vuonna uhanalaisia ovat työt vuodelta 2009 ja aikaisemmin).
Onneksi sentään tuo kaikkein isoin työ teki kauppansa! Todella mukavaa. Ja kuulemma meni lahjaksi henkilölle, joka työtä oli käynyt ihailemassa.
Nyt on siis enää 9 murheenkryyniä. Ei kenellekään kelpaisi?