Ongelmointia

Ongelmointia

Mikähän siinä on, että jotkin työt eivät vain suostu valmistumaan, vaan roikkuvat kynsin hampain kiinni siinä valmistumisen rajalla? Juuri kun pääsee iloitsemaan, että kohta on valmista, tuleekin seinä vastaan.

Viimeaikoina on käynyt jo muutaman kuvan kanssa näin. Olen ollut ihan tyytyväinen ja mielissäni maalauksesta, mutta sitten, juuri kalkkiviivoilla, jokin alkaa häiritsemään ja sitten ollaan samassa pisteissä ad nauseam (mikä tosin ei ole kovin kauan edes).

Otetaanpa tästä esimerkki. “Ihan kiva” on kaikki, mitä voi sanoa. Mitään vikaa ei työssä ole — varsinaisesti. Oikeastaan, se on vaikuttanut jopa erittäin mukavalta. Mutta silti kasvoille iskee kohta, jossa tuntuu vaikealta jatkaa, saattaa valmiiksi. Pohdin, että miksi näin.

Tulin tulokseen, että kyse on klassisesta tyylien vastakkainasettelusta. Toinen puolikas minusta haluaa tehdä asian tavalla x, toinen puolikas tavalla y. Asia ei ehkä sinällään olisi niin vaativa, jos samanaikaisesti pitäisi myös hieman miettiä, että mitä joku muu kuvalta haluaa tai odottaa.

Nyt joulun jälkeen on saanut lukea yhdestä jos toisesta taideblogista pohdintaa siitä, miten pitäisi suhtautua tilaustöihin. Monet ovat valitelleet sitä, kuinka vaikea on pitäytyä aikatauluissa ja kuinka vaikea ‘pakottaa’ itsensä tekemään jonkun muun visiota.

En tiedä onko vika minussa, kun oikeastaan kaikkia tilaustöitä on ollut hirvittävän kiva tehdä! Olen kokenut ongelmaksi nimen omaan sen, kuinka itse alkaa niissä omiin käsiin jätetyissä yksityiskohdissa arpomaan ja kyseenalaistamaan omia valintojaan. Sitä, kuinka on sattunutkin valitsemaan tällä kertaa tämän tyylin ja mitä jos sittenkin tekisi noin… Tätä ongelmaa tietenkään ei ole sellaisissa tilauksissa, joissa tilaaja on toivonut jotain tiettyä tai määritellyt hyvinkin tarkasti mitä haluaa.

Toisaalta, olen myös kiitollinen siitä, että on saanut toteuttaa kuvia näinkin hirvitävän vapaasti! Olen ollut onnekas tilaajien kanssa.

Tästäkin huolimatta olen siis onnistunut ajamaan itseni niin moneen nurkkaan ja jumiin, että ihan hirvittää. Asiat kääntyy hienosta ja kevyestä hankalaan ja kaameaan — ihan odottamatta ja ilman mitään varsinaista syytä. Ei voi kuin miettiä miksi taas tämäkin tilaus makaa jossain limbossa, eikä suostu valmistumaan tai esittämään selkeää vikaa, jonka osaisi ehkä jopa korjata. Epätietoisuus raastaa myös taiteessa.

Tästä päätellen olen päättämätön ja täysin ratkaisukyvytön. Ei anneta sen häiritä, sillä eihän se tietenkään voisi olla mikään taustaongelma.

Viime vuonna yritin oikeasti paneutua töiden loppuunsaattamiseen. Siitäkin huolimatta, että luin kirjan, jossa neuvottiin tekemään sata alkua, jos haluaa kehittyä. Alkuja kyllä kertyy, mutta…
Olin tunnistavinani ongelmakseni sen, että mielummin kuin tekisin heikomman/epäonnistuneen aloituksen loppuun, jätin työn kesken. 2010 oli lopettamisen vuosi: tulkoon vaikka kuinka huono, mutta valmis siitä tulee, piru vie! Ja lohdutukseksi: kaikesta ei tarvitse itse pitää ja makuja on monia. (Uskokoon ken haluaa.)

Mutta miten sen jääräpäisen päättäväisyyden jaksaisi muistaa myös tilaustöissä? Kas siinäpä se kysymys taitaa olla aika napakasti…

Taide = luonteen lujuutta? Ehkä.

Be the first to like.