Viikon valmiit #19
… ja vain päivän myöhässä! Alan edistymään!
Tosin tämä(kin?) on ehkä vähän turha päivitys, sillä esittelen vain yhden kuvan. Ei sillä, että tämä olisi ollut ainoa, mutta muut kuvat ovat tietyllä tapaa osa sarjaa ja haluan ne esittää yhdessä. Kaikki vain eivät ole vielä esitysvalmiina.
Mutta ainakin jotain. Tämä hopeanruunikko qh-tamma saa luvan olla luokiteltu kategoriaan “valmiit”.
Ok, olisihan tätä työtä voinut hioa vielä kuinka ja hirveästi. Erityisesti jalkoja (eikä ole ollenkaan sanottua, ettenkö niitä kävisi vielä tökkimään), miksei myös taustaakin. Hevosen jännät mittasuhteet päätin kuitenkin säilyttää — onhan se nyt jotenkin söpöllä ja “quirkyllä” tavalla nätti.
Samoin halusin säilyttää työn suhteellisen krouvin maalauksellisuuden. On itse asiassa aika vapauttava ja inspiroiva tunne, kun periaatteessa pohjamaalauksen aikana jo pitää työstään ja voi hyvillä mielin ajatella sen riittävän. Kyllä, sanon tämän suoraan: pidän kuvasta!
(Ja aina mielessä nakertaa se vaara, että jatkaessa alkaa näkemään liikaa virheitä ja ärsyttäviä juttuja, korjaillessa menettää jotain, ärsyyntyy ja taas vain raa’alla voimalla puskee kuvan valmiiksi sillä lopputuloksella, että viimeisiä vetoja saattelevat ärräpäät ja vakaat vannomiset siitä, ettei koskaan enää maalaa yhtään mitään.)
Oli myös kivaa pitkästä aikaa tehdä ihan omaa juttua, eikä aina vain tilauksia. Niissä kun kuitenkin on se oma stressinsä miettiessä, että mitä jos se tilaaja ei tykkääkään tästä tai mitä jos se ei ajatellutkaan tällaista tai… Veikkaan, että tämä varsin kieroutunut prioritisointini vain auttaa tilaustöiden kanssa: lisää varmuutta, enemmän rentoutta ja vähän vähemmän ruosteisuutta…
Harmi vain, että tekee ihan järjettömästi mieli maalata “perinteisesti”, öljyllä erityisesti, mutta kun kukaan ei ole sellaisia töitä tilannut…
