Talvikuvan walkkis

Talvikuvan walkkis

Varoitus: tavallista lihavampi postaus!

Koska olen liian laiska ja mukamas kiireinen, en ole taas jaksanut laitella daily drawing challengea eteenpäin. Tällä viikolla lupaan, pyhästi.
(Enkä ole missannut kuin kolme kaikista! Hieman arvostusta!)

Nyt sitten puolestaan yksi tilaus, josta sattumalta tein valkkiksen, kun meni kertasessiolla.

Ikivanha luonnos: shiren/työhevosen pääkuva. Varjostukset helpottamassa omaa silmää.

Korjaus 1. Koska kuva meni toiselle kuin alunperin luonnostelu oli tehty, ja uusi tilaaja halusi hevosesta paremminkin tinkerin, tein joitakin muutoksia rakenteeseen. Korjaukset pinkillä, jotta erottuvat vihreästä linestä. Taustaksi sininen, koska tästä piti tulla talvikuva.

Korjaus 2. Tarkennuksia, siistimisiä korjaukseen. Mukana on jo toistakin valoisuusastetta, koska tajusin vasta tämän jälkeen alkaa tekemään walkkista…

Pohja 1. Lisätty tausta-aihio, valittu värit.

Pohja 1b. Hevoseen ensimmäiset värit, merkit ja suurimmat lihakset.

Pohja 2. Tästä olisi voinut kenties ottaa välivaiheen… (Ja mielestäni otinkin, mutten sitten kai.) Väritelty vain täyteen massoiksi “vähän sinnepäin”.

Tinksu 1. Yksityiskohtaistamista ja tasoittamista, erityisesti siis poskea ja kaulaa. Harjaa, harjaa, vielä vähän harjaa…

TInksu 1b. Taustaa, höyry.

Tinksu 2. Taivaan tasoittaminen, lapa ja pään valkoinen merkki. Oikea korva.

Valmis. Poikkeuksellisesti säädin jälkikäteen vähän värejä ja kerroin layereitä. Mustat on pahoja, niihin on sallittua käyttää kaikki kikat!

Ja sitten sama vielä hienoa hienompanakin animaationa:

Tällaista tällä kertaa!

9 people like this post.