Akvarellimaalausta ja kipuilua, VV #2

Akvarellimaalausta ja kipuilua, VV #2

Tämäkin viikko on mennyt jonnekin ties minne. En tajua, miten päivät vain hukkuu! Tosin tällä viikolla (otsikon mukaisesti) on kyllä ollut aika tuskaakin, joten kovasti ei ole huvittanut istua tekemään minkäänasteista taidetta.

Päästään kuitenkin asiaan!

Tällä viikolla (sunnuntaina) oli ensimmäinen kerta akvarellimaalauskurssia. Hieman hirvitti, että kaikki muut siellä on jotain ylinipoja näpertelijätaiteilijoita, jotka ovat harrastaneet vesivärejä 20 vuotta ja että itse kämmäilen ja jään opettajan silmätikuksi. Itse asiassa oli varsin rentoa, ehkä vielä jossain vaiheessa opinkin jotain.

Aloitin rohkeasti fasaanin maalauksella. Se nyt vain kutsui superihanan violetin värisen rintansa kanssa koko alkujohdannon ajan, joten pakkohan se oli yrittää.

(Pahoittelen syvästi kuvalaatua, ihan hirvittävä. Pitää ottaa parempi. Katsokaa isona, jotta kuvassa on jotain järkeä.)

Mittasuhteethan on ihan ties mitä, mutta laitoin ihan piruuttani, kun teki mieli maalata vain mahaa. Ei siis ollut näköhäiriö, älkää pelätkö.

No, eipä siitä sen enempää. Muuten tällä viikolla valmista ei ole kuin ikivanha arabi. Itse asiassa luulinkin jo postanneeni sen valmiina, mutta en kai sitten. Tällä viikolla korjasin pari pientä juttua, joten täyttää hyvin tämän viikon postausta.

Ensi viikolla toivottavasti noita valmiin rajalla roikkuvia töitä sitten isompikin pino valmiissa.

 

4 lukijaa piti tästä.