Kuvailmaisu: grafiikkatorstai #1

Kuvailmaisu: grafiikkatorstai #1

Ensimmäisen grafiikkatorstain tehtävänä oli kokeilla erilaisia koulugrafiikan menetelmiä. Valittavana oli mm. pressprint, monotypia, sabluunapainanta, materiaalilaatat kuin hankauspiirroskin. Tässä vaiheessa voinen kertoa, etten ole oikein grafiikka-ihminen, en ole koskaan ollutkaan, joten olin aika nihkeällä tuulella. (Lue: en olisi tehnyt, jollei olisi ollut pakko…)

Koska tarkoituksena oli tutustua erilaisiin tekniikoihin sekä tarjolla oleviin materiaaleihin mahdollisimman laajasti, otin ensimmäiseksi käsittelyyn näistä tekniikoista kaikkein vieraimman: pressprintin. Suoraan sanoen ollut koskaan edes kuullut kyseistä termiä, eikä meillä, silloin kun minä olin lapsi, sellaisia tehty.

Pressprintin idea on tehdä solumuovilevylle (tai siis sellaista pehmää kovettuneen vaahdon oloista ainetta esim. mitä take-away -lämpimissä ruuissa laatikot on/ovat olleet) kuvio, johon levitetään väriä ja sitten siirretään kuva paperille. Grafiikkamenetelmänä tämä on samanlaista kohopainantaa kuin esimerkiksi linopainanta, mutta vaatii järjettömän vähän voimaa ja erikoisvälineitä.

Omassa työssäni käytin vain lyijykynää painovälineenä, eikä tuollaisen minikokeilun tekemiseen montaa minuuttia kulunut. Voisin kuvitella, että toimisi koululuokassa mainiosti! Värinä perinteinen pulloguassi, lisäksi väritystä hieman liidulla.

Jos materiaalia olisi paremmin tarjolla, se olisi varmaan ihan kätevä tekniikka harrastaa kotonakin.

Toisena tekniikkana kokeilin nopeasti hankausta. Se nyt ei oikein onnistunut, koska luokassa oli hirvittävän vaikeaa löytää toimivia tekstuureja. Lähinnä kokeilin vain siksi, että voisin sanoa kokeilleeni, yhdistäen eri värejä ja erilaisia tekstuureja päällekäin. Ja ihan rehellisesti sanoen tekniikka oli ennestään niin tuttu ja tekstuureja niin järjettömän vähän, etten oikein jaksanut panostaa.

Yläkulmassa kokeilin myös nopeasti pressprint-levyni hankausta.

Alakulmassa näkyy puolestaan seuraavaksi kokeilemani tekniikka. Kyseessä on lasilevylle maalattu monotypia. Käytin värinä vesipohjaista linopainantaväriä, johon yritin pyyhkiä lintuaiheen. Väri vain valitettavasti pääsi kuivamaan liian reippaasti ja sen tahmaisuuden vuoksi sitä oli liian haastava poistaa pyyhkimällä.

Sen sijaan värit onnistuivat valtavan hienosti (ei näy ehkä kuvasta, mutta sinisen ja ruskean sekoitus) ja pidin kovasti väriin jääneistä tyhjistä kohdista. Tästä efektistä tuli mieleeni ihan merenpohja, tai vesi, jonka läpi heijastelee kivikkoinen pohja.

Vuorossa siis uusi yritys.

Edellä olevissa kuvissa olen leikannut paperista ja liimapaperista vapaalla kädellä pingviinihahmoja. Ylemmissä värinä oli kaiken muistini mukaan pulloväri (lukee papereissa, mutten pysty tarkistamaan juuri), eikä niissä tullut yhtä kaunista merifiilistä. Ylemmän kuvan alimman rivin viimeisessä kuvassa vahingossa telasin myös lintua blokkaavan paperin päältä. Hups. Mutta aika hieno hups.

Alemmassa kuvassa taas linopainantaväri. Alakulman kappaleessa väritin lyijykynällä kääntöpuolen, jotta linnun ääriviivat selkiytyisivät. Olisi ehkä pitänyt värittää koko kuva-alue.

Näistä huikaisevista epäonnistumisista kyllästyneenä lähdin kotiin. Antaa olla, kokeiltu on. Ja nyt ainakin tietää mikä ei todellakaan toimi.

1 lukija piti tästä.