Miksihän en tee ääriviivakuvia… (KK#15)
Joskus sitä muiden töitä katsellessa tekee mieli kokeilla jotain erilaista. Ja joskus onneksi on todella hauskaa maalatessa!
Jotka blogia ovat enemmän seuranneet, ovat varmasti jo huomanneet, etten ole ääriviivojen suuri fani. Esteettisestikään en aina oikein pidä ääriviivallisista kuvista, mutta itse tekeminen onkin sitten ihan mahdotonta. Silti kuitenkin piti kokeilla ihan vain siitä harhaluulosta, että voisin onnistua, olla nopeampi ja saada hienoa (erilaista) jälkeä aikaan.
Arvaatte varmasti lopputuloksen, mutta tässä se on vielä kehityskertomuksena:
Osa 1. Luonnostelu, eli ensimmäinen virhe.
“En mä millään jaksa etsiä nyt mallikuvia. Piirrän vaan jotain. Kyllä mä nyt aina sen verran osaan piirtää!”
Jep, näinhän minä toki. Ei ole tainnut kyllä suomenhevosta nähdäkään tuo mammutti. Hyvänä uutisena voi pitää sitä, että ei siihen ähellykseen ja tuskanhuokauksiin mennytkään kuin puoli iltaa.
Osa 2. Linet, eli se toinen virhe.
“Joo mähän teenkin nää linet vektoreina! Tosi hyvä idea! Ainakin osaan tehdä vektorikuvia!”
Ehdin piirtämään noin takapuolen ja hännän ylälinjan, kunnes tajusin, että käteni tärisee ihan jumalattomasti.
“No oho, en mä ehkä ookaan ihan niin hyvä. Jos siis ottaisi jonkun muun työkalun… Mikähän tää on… Näyttää kivalta, tehdään sillä.”
Pakko todeta, etten ole varmaan koskaan eläessäni piirtämisen yhteydessä nauranut niin paljon kuin näitä linejä tehdessä. Käteni on ihan järjettömän tottumaton siistin viivan tekemiseen, en osaa käyttää mitään työkaluja ja kaiken kukkuraksi käyttöjärjestelmä ei tunnistanut piirtopöydällä kynänvetoja aktiivisuudeksi, vaan räpsi näytönsäästäjää vähän väliä päälle.
Lopputulos oli aivan huumaavan hieno. Mutta mitä muuta sieltä voikaan tulla, kun oli niin mahtava luonnos! Hännästä voinee ehkä päätellä meikäläisen joskus tehneen arabin tai toisenkin. Ja se siistiminen… Ai siis mikä?
Osa 3. Väritys, eli loogisesti katsoen kolmas virhe.
No, kun hienot linet on saatu aikaan, niin pakkohan niitä on värittääkin jotenkin. Paras tapa on valita jokin työkalu, josta ei ole koskaan kuullutkaan ja vaihtaa sen asetukset. “Kyllä se toimii!” Seuraavaksi valitsee hevoselle värin, jota ei osaa normaalistikaan tehdä ja toteuttaa sen ihan randomeillaa väreillä, jotka riitelevät toistensa kanssa.
Huomatkaa myös valtavan hieno taustasuunnittelu.
No, onhan se kiva, että on kivaa. Edes joskus.
