Viikonloppu! inspiraatiota...

Viikonloppu! inspiraatiota…

Jatketaan samaa järjetöntä nimeämistyyliä, kun en kerran keksi taas parempaakaan.

Oikeastaan tämän piti tulla julkaistuksi jo muutamia päiviä, viikko, sitten, mutta asia on vain venynyt, kun en ole saanut aikaiseksi ja ehtinyt tekemään.

Törmäsin tässä joskus deviantArtia selaillessa memeen, jossa piti listata ruudukkoon asiat, jotka inspiroivat/vaikuttavat omaan taiteen tekemiseen. Hyvä idea, päätyi kirjanmerkkeihin odottamaan aikaa parempaa.

Nyt noita näyttelytöitä tehdessä (ja muutenkin tässä muutaman viimeksi kuluneen viikon aikana) olen kokenut vahvasti ja runsaasti hetkiä, jolloin on todella tehnyt mieli maalata ja ollut muutenkin kauhean energinen olo. (Harmi, ettei ne fiilikset sitten johtaneet kivoihin töihin.) Joten mikäs parempaa kuin täyttää yksi meme-ruudukko niillä asioilla?

Tämän ruudukon sisältö on vain näitä n. kolmen viimeisimmän viikon “ääk tahtoo maalata!” -hetkien kannustimia. Ja nimen omaan “maalata” — muihin juttuihin ruudukot näyttäisivät varsin toisenlaisilta.

Mitä ruudukko sisältää?

(vasemmalta ylhäältä aloittaen)

  1. Art deco: kuvitus ja typografia.
    Kuva on palanen New Yorkin Empire State Buildingin aulassa olevasta art deco -tyylisestä koristeesta. Art decossa yksityiskohdat ovat niin herkullisia, samoin tietynlainen yksinkertaisuus ja järjestys yksityiskohtien kesken.
  2. Nina Garcia/Ruben Toledo: Nina Garcia’s Look Book.
    Selasin jo ties koska, hyvän aikaa sitten, tätä ja ai jee. Vähän väliä hiipii mieleen. En oikein tiedä miksi: en ole erityisen kiinnostunut vaatteista/muodista tai muutenkaan tämäntyylisistä kuvista. Jotenkin se vain oli kiinnostava ja inspiroiva selaus — hyvä kokonaisuus. (Senkin huomioiden, että sieltä puuttui ainakin omassa elämässäni niitä tärkeimpiä juttuja, jonne tarvitsisi pukeutua.) Nyt sitten enää hankkimaan tämä kirja jostain!
  3. Neonvärit.
    Voisin väittää, että mikään tässä maailmassa ei ole niin inspiroivaa kuin neonpinkki akryylimaali. En ainakaan ihan heti keksi. (Kyllä, rakastan muutenkin kirkkaita värejä.)
  4. Hudson River School.
    Hienointa taidetta, mitä ihmiskunnan historiassa on ikinä nähty. Ja melkein voisin sanoa, että tullaan ikinä näkemään. Miljoona kertaa mahtavampaa kuin nykyinen kartoittaminen — ennen aikaan oli tyyliä. Jos haluaisin jotain oikeasti oppia joskus, se olisi tällaisten töiden maalaminen.
    Kuvan työ on William Trost Richardsin “Seascape With Distant Lighthouse, Atlantic City, New Jersey“.
  5. Francine Van Hove.
    Löysin ko. taiteilijan työt vasta tällä kuluneella viikolla ja heti iski. Näissä oli paljon sellaisia juttuja, joiden tekemistä olen miettinyt jo pidempään — en vain vielä osaa, saati ole saanut aikaiseksi harjoitella.
    Kuvan maalaus on luullakseni “La muleta”, en löytänyt vahvistusta nopeasti.
  6. Muotipiirrustus/-kuvitus, erityisesti Eric.
    Tämä tarkoittaa lähinnä vähän vanhempia muotikuvia (1950 ja aikaisemmin), mutta erityisesti nyt inspiroi Carl “Eric” Ericksonin kuvitukset ja muutenkin vesivärisellaiset.
    Kuvan työn nimeä en tiedä/muista, mutta se on Lucien Lelongille. Tarkempi nimikin taitaa olla präntättynä tuohon alkuperäiseen kuvaan, mutta se on niin pieni, etten saa selvää.
  7. Kuviot!
    Kaikki mahdolliset “patternit”.
  8. Art deco -sisustukset.
    Myös art decon inspiroimat retrot.  Katso kuvaa, se on suorastaan oppikirjaesimerkki tarkoittamistani/ihailemistani.
  9. 1920-luvun muoti.
    Upstairs, Downstairs” on kovaa valuuttaa… Tässä kuvassa jokin art deco -tyylinen kuvitus, mutta oli erittäin viehkeä ja kuvaa suhteellisen hyvin tarkoittamaani.
  10. George Inness.
    Ihana, unenomainen ja hieman fantasiatyylinenkin valaistus… Tälläisia mielestäni on Suomen kesät parhaimmillaan.
    Kuvassa “Hazy Morning, Montclair, New Jersey“.
  11. Janet Whittle (ja muutenkin “botanical art” ["botanistinen taide"? :D]).
    Veikkaan, että ainakaan Suomesta ei löydy kovin montaa hullumpaa fania kuin minä. Janet Whittle on ehkä enemmän niitä yleisinspiraatioitani, mutta laitoin nyt kuitenkin tähänkin erityisesti värisiirtymien takia. Hienompia vesiväritöitä saa hakea, erityisesti rakastan tässä kuvassa olevaa valkoista (hän tekee valkoiset ihanasti ja vangitsevasti) ja vasemmassa reunassa olevaa värisiirtymää vaaleasta täysin tummaan vihreään — sellaiset kiinnittävät huomioni aina pitkäksi aikaa.
    Kuvan työ on “Paeonia Godishu“.
  12. Lady Ostapeck.
    Itse asiassa on vähän tyhmää julkaista tämä entry tässä vaiheessa. Kirjoitin jo pari viikkoa sitten Ladystä, mutten ole vielä saanut siihen kuuluvaa kuvaa tehtyä. Joten perustelut seuraavat myöhemmin kun ehdin sinne saakka.
  13. Kevin Macpherson: Fill Your Oil Paintings With Light & Color.
    Hyvin todennäköisesti parhaita taidekirjoja, joita koskaan olen nähnyt. Tämä oli varsin herättävä teos minulle — hyvin “minua”. Auttanut ja inspiroinut todella paljon, vaikken (vieläkään) ole lukenut järjestyksessä alusta loppuun tai muutenkaan kokonaan.  Pelkästään kannen näkeminen saa aikaan “tahtoo maalata!” -fiiliksen. Ei siksi, että se olisi jotenkin erityisen hieno/inspiroiva, vaan ssen takia, mistä se muistuttaa.

+ juuri pinnan alla: Heather Horton, “Odette Toulemonde” soundtrack.

… tästä voimme ehkä päätellä, että art deco on aika kovaa valuuttaa.

Nyt sitten enää tuottamaan töitä tästä kaikesta!

(Normaalit VV:t ja KK:t palaavat taas ensi viikolla.)

Be the first to like.