Uuden vuoden eka projekti: BP: viikko 1
Vuosi vaihtui, enkä saanut blogia päivitettyä. *huoh* No, näitä sattuu! Kone on edelleen kuollut. Eipä siinä mitään, tuleepahan oikeasti keskityttyä enemmän ei-digitaalisten juttujen tekemiseen. Se on taas tänäkin vuonna yksi tavoitteistani (tarkemmin tavoitteita valoitan myöhemmin). Mutta koska vuosi on jo…
Miksihän en tee ääriviivakuvia… (KK#15)
Joskus sitä muiden töitä katsellessa tekee mieli kokeilla jotain erilaista. Ja joskus onneksi on todella hauskaa maalatessa! Jotka blogia ovat enemmän seuranneet, ovat varmasti jo huomanneet, etten ole ääriviivojen suuri fani. Esteettisestikään en aina oikein pidä ääriviivallisista kuvista, mutta itse…
VV #5: fiksailua ja testailua
Kaikesta kauheasta kiireestä huolimatta ehdin tällä viikolla jopa kotona koskemaan taidetarvikkeisiin! Mitään maailmaa mullistavaa en tietenkään saanut aikaan (kuka odotti, oikeasti?), mutta ainakin saan päivitettyä blogia. Uskomatonta. Ensimmäiseksi, kuvattomana päivityksenä voin hehkuttaa korjanneeni vanhoja valmiita kuvia. Hieman harmittaa niitä katsellessa…
Following The Lady…
Tämä taas kuuluu luokkaan omaa pohdintaa ja muistiinpanoa, mutta jotenkin tuli ajateltua taas pari iltaa asioita ja on kiva saada jotain muistijälkeä tulevaankin. Torstaina 17.3. oli Tampereella kutsuvieraille Ladyn tyyli -näyttelyn avajaiset. En ollut hirvittävän innostunut lähtemään, kun en filistealaisena…
Välipostaus aikaansaamattomuudesta
Kauhee kun valehtelen teille! No, ihan vähän vain. Olen kipeänä, joten annoin itselleni luvan ottaa lunkimmin. Tänään kuitenkin kävin akateemisessa piirtämisessä. Singer Sargent I am not, vieläkään. Silti olen toisaalta todella iloinen ja tyytyväinen tähän päivään, toisaalta taas pelottaa ja…
Päivittäiskuvien avaus
Kesäkuussa tenttiinlukujen yms. kiireiden lomassa, kun en aina päässyt koneelle tekemään tilaustöitä, tein päivittäisiä luonnoksia “painting a day” -idealla. Koska olin niin kiireinen kesäkuussa, en ehtinyt kaikkia näitä pieniä kuvia saada valmiiksi aina samana päivänä, joten alkukuusta en saanut aikaiseksi…
Lisää väriä!
Joskus pari viikkoa sitten erehdyin maalailemaan lisää yksinkertaisia lännenratsastusluonnoksia, joita en olekaan vielä näyttänyt. Oikeastaan molemmissa kuvissa oli ideana lähinnä väreillä leikittely (koska se on hauskaa ja koska pidän pinkistä, ok?). Jännästi myös olen tehnyt paljon vesivärivaikutteisia kuvia. Lieneekö seurausta…
En osaa elää ilman pinkkiä
En olisi koskaan voinut kuvitellakaan tunnustavani tätä, mutta nyt sen teen. Koen aika huolestuttavaksi tapahtuneen kehityksen, mutta taistelu näyttää turhalta. Ongelmien tunnustamisen sanotaan olevan ensimmäinen askel parannukseen, joten tässä menee: En tiedä mitä tekisin, jos ei olisi pinkkiä! Tämä kuitenkaan…
Sarja!
Jotta kukaan ei olisi enää yhtään perillä miten kummassa blogiani päivitän, laitan tässä välissä sen kauan mainostamani kuvasarjan. Piti odottaa blogin siirtoa, mutta arvatkaa olenko ehtinyt sitä valmistella? Nämä ovat kaikki lännenratsastusaiheisia luonnoksia/tutkielmia. Sarjassa on kolme puomikuvaa (ne nyt varmaan…
Laiskuudentunnustus
Taas puuttuu välistä ties kuinka monta suunniteltua päivitystä! Olen hirvittävän huono. Syitä tietenkin on vaikka kuinka paljon, alkaen pääsykokeista ja toimimattomasta kädestä/selästä. Varsinainen syy kuitenkin on puhdas ja täysin jalostamaton laiskuus. Tarkoituksenani oli säilyttää päivitettäviä kuvia yhteen isoon postaukseen, jonka…